Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Peli

 

Noudatetaan sääntöjä sekä hyviä tapoja ;)

tekeminen

*Ajatukset*

"Puhe"

 

 

 1  2  3  4  5  > [ Kirjoita ]

Nimi: Soft

09.01.2019 22:05
Finn

Casper katsoi minua, hymyillen sarkastisesti. Hän vastasi ettei ollut vaikeaa löytää minua parempaa seuraa, ainakin mies oli säilyttänyt asenteensa entisellaan kokemuksistaan huolimatta.
"Älä jauha paskaa, tykkäät musta kuitenkin", tokaisin virnistäen takaisin, kun Casper avasi oven. Mies meni edeltä hämärään huonneeseen, josta en aluksi hahmoittanut muuta kuin haaleat huonekalujen siluetit. Tila haisi hieman seisseeltä, mutta olosuhteisiin nähden huoneisto oli varsin hyväkuntoisen oloinen.

Seurasin Casperia peremmälle asuntoon jonka hahmotin jo vähän paremmin silmieni totuttua hämärään, suljin ulko-oven perässäni. Asunto oli pieni, ehkä kaksio(?). Pienen eteiskäytävän jälkeen avautui olohuone, johon oli sijoitettu sänky ja pieni sohva. Sängyllä nukkui selvästi joku, ilmeisesti tuo tyttö josta Casper puhui.
"Näätkös, käyttää sua hyväkseen", tuhahdin viitaten tyttöön, "Omii koko sängyn, tai missä mä nyt sitten nukun", tokaisin vitsillä. Tipautin rahalaukun lattialle.


Mailis

(Unta)
*Kävelin pitkin sumuista sänkipeltoa. Keltainen, aaltoileva peltomeri jatkui aina silmän kantamattomiin, kadoten sitten paksun sumuverhon taa. Ilma tuntui kostealta ja se toi mieleeni kesäisen aamuyön ennen auringon nousua.
Paikka oli minulle tuttu, ja tuntui kuin olisin käynyt siellä satoja kertoja. En kuitenkaan saanut päähäni, miksi tunsin tämän pellon jo entuudestaan. Katselin sitä, tunsin miten viljan jäljelle jääneet varret taittuivat askelteni alla. Olin tuntenut paikan vuosia.
Yhtäkkiä tavas sumuverhon takana välähti kovan, korvia särkevän jysähdyksen seurauksena, kuin suuri salama olisi halkonut taivasta. Horjahdin pelästymisen johdosta taakse päin ja seurasin maankamaralta, miten rääkyvä korppiparvi lehahti ilmaan täyttäen taivaan mustilla sulillaan.*
Räväytin silmäni auki ja silmieni edessä tönötti tyhjä, harmaan sävyinen seinä. Huokaisin kevyesti helpotuksesta, kun outo, painostava uni oli ohi ja suljin silmäni uudelleen. Avasin ne kuitenkin taas kuullessani puhetta, äänen joka ei kuulunut Casperille. Hän puhui jollekulle muulle ilmeisesti minusta ja sanoista päättelin, että sanat oli tarkoitettu tuntemalleni miehelle. Helpottavasta tiedosta huolimatta en uskaltanut nousta ylös, vaan suljin silmäni uudestaan toivoen, etteivät miehet huomaisi minun heränneen. En halunnut häiritä, tai joutua tuntemattoman miehen puhutteluun, hän kun ei vaikuttanut olevan mukavimmsta päästä.

Nimi: Akit4

04.01.2019 13:37
Cameron Jenkins

Huoneeseen päästyäni asetuin pitkälleni, mutten kuitenkaan sulkenut vielä silmiäni. Sen sijaan aloin vain käydä mielessäni läpi kaikkea tämän päivän tapahtumia aina heräämisestäni muistamatta mitään tähän poikaan törmäämiseen asti. Miten turhauttavaa olikaan, kun en muistanut mitään. Hieraisin kasvojani huokaisten. Jospa muistini virkistyisi yön aikana.
Pikkuhiljaa luokseni hiipinyt väsymys sulki lopulta silmäni, jonka jälkeen nukahdin. Unenlaatuni oli kuitenkin hyvin heikkoa, ja näin unissani välähdyksiä muistoistani. Aiemmin mieleeni noussut nainen osottautui lopulta äidikseni.

Lopulta heräsin oven käymiseen. Raotin silmiäni kuunnellen ympäristöä. Mitään ei kuitenkaan kuulunut, joten luultavasti kukaan ei ollut tullut sisään. Olisiko Owen sitten poistunut jonnekin? Ehkä moinen pitäisi varmistaa, minkä vuoksi itseäni venytellen nousin istumaan ja lopulta jaloillenikin. Sen jälkeen ympärilleni pimeässä vilkuillen suunnistin huoneesta etsien katseellani liikettä. En nähnyt kuitenkaan ketään. Kurtistin kevyesti kulmiani. Eihän asia minulle kuulunut, mutta minne Owen olisi voinut tähän aikaan mennä? Katolleko taas?
Tajuamattani olinkin pian raottamassa ulko-ovea, jolloin näin sen viereen asettuneen pojan maan tasolla. Kohautin kulmaani.
"Mitä sä duunaat?" töksäytin kummissani.

Nimi: planeetta

04.01.2019 12:04
Casper Thorne

Finn ei sanonut juuri mitään hetkeen. Oikeastaan hän ei sanonut mitään, ennen kuin sai minut kiinni portaiden yläpäässä. Se oli yllättävää ja kaduin sitä, että en ollut jäänyt selvittämään hänen ajatuksiaan vaan olin pinkonut pakoon. Jos hän oli ajatellut jotain siinä välissä, jossa olin juossut pois, en koskaan saisi tietää sitä, koska hänen ylös päästyään, tuttu ja tavallisen rasittava Finn oli palannut. Huokaisin raskaasti hänen sanoilleen. Käännyin katsomaan poikaa ja mulkaisn häntä. Finn ei välittänyt, kohautti vain leveitä hartioitaan odottavasti. Kun en vastannut, hän jatkoi itse. Sanat herättivät minussa pienen epäilyksen. Olisiko Mailis voinut lähteä? Vedin mahdollisimman huomaamattomasti syvään henkeä nenälläni ja olin lähes varma, että tyttö oli yhä paikalla. Meni hetki ennen kuin edes sisäistin kunnolla, miten hän oli jatkanut sanojaan. Hymähdin ilottomasti.
”Parempaa seuraa kun sä ei tartte kauaa ettiä” murahdin ja pitäen katseen yhä Finnin silmissä, painoin kahvan alas ja avasin oven astuaen sisään pimeään kämppään. En kuitenkaan ollut varma sanojeni totuudenmukaisuudesta, ainakaan vielä en ollut törmännyt juuri kehenkään, jonka kanssa viettäisin aikaa mieluummin kuin Finnin, vaikka Finn osasikin olla täysi kusipää 90% ajasta. Kynnyksen yli päästyäni, käänsin katseen eteenpäin. Verhot olivat kiinni ja ilma vähän tunkkainen. Sängyllä näkyi kuitenkin tumma hahmo, Mailis(?).

Nimi: Soft

29.12.2018 19:37
Finn

Pyöräytin jälleen silmiäni Casperin höpötyksille, mutta päätin kuitenkin antaa asian olla. Olihan Casper monesti minulle osoittanut, että kykeni huolehtiman itse itsestään; ehkä jopa paremmin kuin minä itsestäni. Sitäpaitsi, mies saattoi olla oikeassa tytön suhteen, hän oli kuitenkin meistä se, joka kykeni käytännössä haistamaan muiden ajatukset.
En vastannut Casperin seuraavaan lauseeseen, vaan olin itseasiassa aikeissä pyytää häneltä anteeksi käytöstäni, luultavasti ensikertaa elämässäni. Toinen oli kokenut kaikenlaista viimeisen päivän aikana ja olin ollut kieltämättä aika ilkeä häntä kohtaan. Kaiken lisäksi minusta oli näemmä tullut pehmo, ainakin osittain.
Valitettavasti ennen kuin ehdin avat suutani, Casperille tuli kiire. Hän avasi oven ja harppoi portaat miltein juosten. Ihmettelin moista käytöstä, mutta harpoin ylös hänen perässään, kunnes tulin ylinpään kerrokseen, missä Casper oli jähmettynyt käsi kahvalla tuijottamaan ovea,
"No, jos sä et saa tuota helvetin ovea auki niin mä voin kyllä autta", virnuilin unohtaen kokonaan aikeeni anteeksi pyytämisestä. Casper käänsi katseensa minuun(?), ja kohautin kulmiani odottaen vastausta miehen käytökselle.
"Vai jännittääkö sua sittenkin, että se tyttö on sittenkin lähtenyt livohkaan ja jättänyt sut tälläsen rentun seuraan koko sun loppu elämäkseks?" esitin pilkallisen kysymyksen. Ylensä Casper oli vastannut piikittelyyni samalla mitalla, mutta nyt jännitin hieman, mitä Noahin tekoset olivat tehneet hänen mielelleen.

Nimi: planeetta

23.12.2018 22:20
Casper Thorne

”Etkö sä muista, että mua ei ihan helposti käytetä hyväksi ilman että tiiän siitä?” kysyin, pojan kommentoidessa Mailiksen mahdollisia aikeita. Finn oli taas huonomalla tuulella. Hän sai minutkin tuntemaan oloni vittuuntuneeksi. Mies vastasi kommentiini edellisestä tytöstä terävästi. Pyöräytin näkyvästi silmiäni.
”En mä sitä tarkoittanut” tuhahdin vastaukseksi. ”Mä vaan sanoin että ihan turhaan mua täällä tuomitset.”
Olimme lähes perillä ja juuri silloin Finn esitti kysymyksensä. Mutisin jotain, mistä ei voinut saada selvää vastaukseksi ja astuin parilla pitkällä askeleella portaat ylös. Avasin oven ja lähdin nousemaan kulahtaneita portaita ylös. Ne narahtelivat ja valittivat, mutta ainakaan tämä talo ei haissut homeelle, toisin kuin suurinosa muista. Täällä minäkin pystyn hengittämään.
Kiireiset askeleeni kuljettivat minua vauhdilla ylimpään kerrokseen asti, enkä oikeastaan edes välittänyt siitä pysyikö Finn mukana vai ei. Jostain syystä minulla meni hänen käytöksensä tunteisiin pahemman kerran. Ehkä se johtui kaikesta muusta, Noahista ja kuolleesta tytöstä. Pysöhdyin vasta kämpän ovella, vetämään syvään henkeä. Sydämeni hakkasi nopean nousun jäljiltä ja tuijotin ikivanhaa ovisilmää, käsi kahvalle unohtuneena.

Opal Prior

Noah oli yhä lähes liikkumatta. Minun katseeni pysyi kuitenkin Rickyssä, jonka olemus muuttui hieman sanojeni perusteella. Hänen katseensa harhaili ja kevyesti poika puri huultaan. Katsoin hänen ilmeitään ja niiden muutoksia, pohtivaa katsetta silmissä. Poika liikahti pois päin minusta ja avasi sitten suunsa. Sanat saivat minut heräämään transsista ja sen enempää ajattelematta olin minäkin jaloillani. Muutamalla nopealla harppauksella astui pojan viereen, tartuin hänen hihaansa.
”Älä” sanoin. ”Tai siis en. Tai siis en halua... olla yksin” takeltelin sanojen kanssa ja tajuttuani tekoni päästin irti hieman häpeillen ja käänsin katseeni jonnekin tummiin puihin. Purin minäkin alahuultani, epäröiden. ”Mä vaan... No, emmä edes tiiä” sanoin lopulta hiljaa.

Nimi: Tiuhti

18.12.2018 19:32
Owen Koch

Cameronkin sanoi painuvansa pehkuihin ja tämä painuikin samantien tyhjänä olevaan huoneeseen alakerrassa.
Minä taas astelin oman makuupaikkani luo ja asetuin istumaan peittojen päälle ja kumarruin sammuttamaan lampun. Hetkeksi tuli ihan pimeää, mutta vähitellen silmät tottuivat siihen, jolloin suurimmat ääriviivat saattoi erottaa.
Asettauduin maate ja suljin silmäni. Olin niin ehkä kymmenisen minuuttia, kun kuulin itseni huokaisevan raskaasti ja kohottauduin istumaan. Nukkumisongelmat vaivasivat taas ja epäilin, että hyvässä lykyssä saisin nukuttua vain pari tuntia, ehkä vasta parin tunnin päästäkin.

En tiennyt miten nopeasti aika todellisuudessa oli kulunut, mutta tuntui kuin olisin ollut hereillä ikuisuuden. Huonosti istuvan oven raosta pilkotti valoa ulkoa, oli varmaan siis aamuyö ja ilma alkoi vähitellen kirkastua. Olin puoliksi hereillä ja puoliksi nukuksissa. Väsytti ja pyörrytti, mutta aina kun suljin silmäni havahduin hereille. Olin kuitenkin nukahtanut joksikin aikaa, mutta oloa se ei ollut kohentanut juuri yhtään.

Nousin ylös ja hiippailin varovaisesti ovelle. Cameron oli jättänyt ovensa auki, joten niin hiljaa kuin mahdollista, työnsin ulko-ovea auki ja irvistin kun se alkoi narahdella. Kirotut vanhat ja ruostuneet saranat.
Pujahdin nopeasti ulos ja työnsin puuoven yhtä varovaisesti kiinni, onnistuen siinä taaskin vain parilla narahduksella. Kiskoin mukaani napanneeni hupparin päälleni ja katselin vähän aikaa taloa ympäröivää miljöötä. Oli kivan rauhallista ja viileää.
Istahdin oven viereen maahan ja nojasin halkeilevaan seinään. Nostin jalat koukkuun ja katselin aamuöistä taivasta. Yritin olla ajattelematta mitään, koska mieli ajautui pakostakin kaikkiin inhottaviin ajatuksiin, kuten menneisyyteen, kupuun ja sen sellaisiin, joten suljin vain silmäni ja hengittelin raikasta ilmaa rauhaisasti. Samapa se vaikka nukahtaisin siihenkin.

Ricky Hyde

Ilme tytön, joka esitteli itsensä Opaliksi, kasvoilla oli muuttunut ja arvasinpa epäillä, miksi. Olinhan tälle aivan vieras ja hän oli juuri kokenut ikävän välikohtauksen. Tämän äänensävy oli aiempaa kireämpi ja ajattelin, että ehkä tyttö ei ollut juttutuulella. En ollut liioin minäkään, jos totta puhuttiin.
Katseeni harhaili hetken miljöössä ja purin kevyesti alahuultani, liikahtaen sitten hieman kauemmas Opalista.
"Sä varmaan haluut olla yksin", totesin itsestäänselvällä sävyllä ja nousin ylös. Tuskin minusta mitään apuakaan toiselle olisi, varsinkaan kun en tiennyt mitä olisi pitänyt sanoa tai tehdä.

Nimi: Soft

15.12.2018 16:11
Finn

Pyöräytin silmiäni miehen toteamukselle siitä, ettei tytöllä olluttuolloin muutakaan paikkaa.
"Hyväkseen se sua vaan käyttää", tokaisin potkien asfaltista lohjenneit kiviä tieltäni. Casper nosti katseena takaisi minuun, ja tokaisi ettei minun pitänyt sotkeä häntä itseeni. Tuhahdin, mutta mies jatkoi korjaten ivallisesti, että Isa oli ehkä neljäs nainen jonka olin nähnyt.
"No mutta ei sillä että täällä kuvun alla ois paljoo valinnan varaa, selibaatissa ko täällä pitäis elää?", puolustauduin. Käänsin katseeni takaisin ympäröivään kaupunkiin. Horisontti ei näyttänyt enää yhtä tummalta(?), mikä enteili auringon nousua ja aamun koittoa.
"Onko tästä vielä pitkä matka sun slummiis", kysäisin sitten hymyttä.

Nimi: planeetta

11.12.2018 21:52
Casper Thorne

Finn oli oikeassa. Aina saisi toivoa. Annoin katseeni kiertää ympäristössä, joka vaikutti täydellisen hylätyltä ja kuolleelta. Parempaa olisi voinutkin toivoa, mutta nyt selvittiin sillä mitä oli.
Kuultuaan sanani, Finnin mieliala ailahti hieman. Sanat olivat rauhalliset, mutta olin aistivinani tiettyä jännitettä. Kohotin kulmiani hänen reaktiolleen.
”Joo, tapasin yhden tytön ja no, ei sillä ollut mitään muutakaan paikkaa” kohautin olkiani hieman ja katsoin alaviistoon. Kohotin katseeni kuitenkin Finnin jatkaessa.
”Äläs nyt sekoita minua itseesi. Minä en mene panemaan ensimmäistä näkemääni naista täällä.” vastasin kärkevästi. ”Eikun anteeksi, mitä se olikaan? Kolmas vai neljäs tyttö?” ääneni oli pilkallinen, mutta tunsin jälleen sen pienen katkeruuden pistoksen, jonka tunsin silloinkin kun Finn oli alunperin minut yksin jättänyt.

Nimi: Soft

09.12.2018 19:12
Finn

Päästin kevyen tuhahduksen hymyyn kaartuneiden suunpieleni välistä, kun Casper vastasi kysymykseeni. Ainakin toinen nauhrahti.
"Kaikee saa kai toivoo", kohautin olkapäitäni virnuillen samalla, kun käänsin huomioni pois miehestä, katsellen nyt jälleen kieltämättä aika geton näköisiä kerrostaloja. Niiden betoni seinät olivat lohkeilleet ja parvekeen rautakaiteet ruostuneet, enkä halunnut välttämättä edes tietää miten huonoon kuntoon rakennusten asunnot olivat menneet.
Kävelimme asfalttisella autotiellä hämärässä ja tungin käsiäni likaantuneiden farkkujeni taskuun lämmittääkseni niitä hieman yön viileydeltä, kun Casper kysyi oliko kertonut tytöstä. Kohotin kulmiani yllättyneenä kääntäen katseeni miehen suuntaan.
"Mistäs helvetin tytöstä?", kysyin sitten hieman murahtaen häkeltyneenä. Tämä tuli kieltämättä minulle puskista, enkä osannut yhtään olettaa, että Musti oli kutsunut naisia kylään.
"Kannattaako mun edes tulla sisälle, en nimittäin haluu olla paikalla, jos touhu menee jossain kohtaa villiksi", naurahdin ivallisesti kääntäen samalla katseeni eteenpäin.

Nimi: planeetta

09.12.2018 18:24
Casper Thorne

Finn ei ehkä ollut huomannu tuijotustani. Tai ainakaan hän ei reagoinut siihen juuri lainkaan, ja minä olisin kyllä huomannut suuret muutokset. Hän vaihtoi sujuvasti puheenaihetta ja kaikista raskaista ajatuksistani huolimatta, en voinut olla naurahtamatta.
”Finn hei, vilkaise ympärillesi. Me ollaan tällaisessa paikassa.” sanoin huvittuneena ja heilautin kättäni, osoittaakseni ympäristöämme. ”Mitään kovin ”fancyä” täällä ei ole”
Pidin tauon ja pysähdyin miettimään.
”Mainitsinko minä sinulle siitä tytöstä?” kysyin sitten vilkaisten poikaa kulmat kurtussa. En muistanut, olinko sanonut mitään Mailiksesta.

Nimi: Soft

03.12.2018 21:10
Finn

Katselin ajatuksiini vajoten pimeyteen päättyviä katuja ja kevyessä tuulessa väpättäviä roskia. Kun mietin vanhempiani en juuri muistanut muuta kuin järjettömän raivon, katkeruuden ja
jtunteen jota en osannut nimetä. Se tuntui kuitenkin siltä, kun joku olisi puristanut sydämmeni nyrkkinsä sisälle, eikä ollut aikeissa hellittää otettaan.
Havahduin ajatuksistani tuntiessani Casperin katseen ja käännyin katsomaan häntä. Oliko mies ehtinyt haistamaan ajatusteni herättämät tunteet? Vai kuvittelinko vain.
Casper vaikutti vastatessaa edelleen levottomalta, jotenkin omien ajatustensa kanssa painivalta, käänsin jälleen katseeni pois ja pääti vaihtaa puheenaihetta.
"Joten, onko tää sun kämppäs joku fancy paikka?" kysäisin sitten hymyillen aavistuksen ivallisesti. En kuitenkaan uskaltanut lähteä ilkeilemään toiselle, pelkäsin että Casper menettäisi vielä järkensä mentaalisen rasituksen tähden.

Nimi: planeetta

04.11.2018 20:41
Casper Thorne

En voinut sille mitään, mutta terästin hajuaistini kuunnellessani Finnin sanoja. Jokin minussa huusi totuuden perään, vaikka tiesin kyllä mitä toivoin pojan sanovan. Olisi pitänyt tietenkin arvata, että Finn ei turhaan mielistellyt minua vaan puhui totuudenmukaisesti. Pidin siitä, vaikka hän olisikin voinut sanoa asiat joita pelkäsin eniten.
Toisen miehen sanoissa oli järkeä. Ehkä Noah ei ollut vain kyennyt pitämään voimiaan kurissa. Helvetti, olihan siinä aikamoiset kyvyt. Enkä minäkään voinut vain napsauttaa omaani pois päältä kuin valoa katkaisimesta. En minä tiennyt millaista oli, jos oli tuollainen kyky. En voinut kysyä Finniltäkään; kummankin meistä kyky oli vain muutos jossain mitä meillä oli jo. Emme kumpikaan luoneet tyhjästä tai imeneet energiaa muista. Ajatusteni juostessa, Finn jatkoi tauon jälkeen. Käänsin katseeni häneen tämän kertoessa isästään. Minun oli helppo tarkkailla häntä, kun Finn itse katsoi muualle. Siinä tilanteessa Finn näytti nuoremmalta kuin koskaan ennen ja muistin ensi kertaa todella, että me kaksi ja kaikki muut täällä olivat vasta teinejä, tai ehkä juuri ”aikuisuuden” saavuttaneita.
Finnin kääntyi minua kohti nopeasti ja kun silmämme kohtasivat häkellyin hetkeksi. Olikohan tämä aistinut tuijotukseni? Irtauduin omista ajatuksistani.
”Hmm” ääni joka minusta kuului oli jotakin tuhahduksen, hymähdyksen ja huokauksen välillä. Ravistin hieman päätäni, kooten itseni jälleen.
”Joo, ehkä.” vastasin ja katsoin äkkiä pois, yrittäen olla liikumatta liian nopeasti tai levottomasti. Luojan kiitos, ettei kukaan muu aistinut tunteita kuten minä.

Opal Prior

Poika oli lohduttava, vaikka tämä ei juuri mitään tehnytkään. Käänsin katseeni jälleen Raveniin, joka ei ollut muuttunut mihinkään. Poika vastasi sanoihini ja tiesin hänen olevan oikeassa: Noahilla oli jotain vikaa päässä. Jotain vakavaa, kuka nyt tappaisi toisen vaan kykyjensä todistellakseen? Outo kylmyys valtasi minut kun muistin, millaiseen paikkaan olin päätynyt. Ehkä täällä ihmisiä tosiaan kuoli toistensa käsissä kuin kärpäsiä. Epäluulo iski minuun ja vilkaisin poikaa joka oli tullut luokseni. Enhän minä tiennyt hänestäkään mitään.
Tämä hymähti minulle hieman ja esittäytyi.
”Opal” vastasin ja ääneni oli kireämpi, kuin mitä tarkoitin. Minusta tuntui yhtäkkiä turvattomalta ja pelokkaalta. En tiennyt yhtäkään henkilöä, johon olisin voinut luottaa ja pelkäsin myös, etten koskaan löytäisi tästä paikasta sellaista.

Nimi: Akit4

01.11.2018 18:57
Cameron Jenkins

Seurasin Owenia talon taakse, jossa hän pyysi minua odottamaan, kunnes hän itse kävisi kiipeämässä yläkerrassa. Hymähdin. Noh, helpompaa minulle.
Nostin käteni puuskaan katsellessani pojan kiipeämistä kohti ikkunaa, jonka jälkeen hän katosi sisään. Hetken päästä hän palasi takaisin kasa peitteitä sylissään, jolloin astelin lähemmäs ollen valmiina ottamaan ne vastaan, kun Owen alkoi niitä pudottamaan. Kun se oli tehty, nuori itse tuli alas, jolloin itsekin käännyin palatakseni takaisin sisään.
Kuulin hänen ilmoittavansa nukkumisaikeistaan seuratessani häntä.
"Selvä", totesin kuivasti ja päätin itsekin vetäytyä omaan rauhaani Owenin mainitsemaan huoneeseen, jonka pitäisi olla vielä siedettävässä kunnossa.
"Niin mäkin taidan tehdä", kerroin astellessani talon hämärään. Vilkaisin ympärilleni yrittäen paikantaa huonetta, jonne minun olisi määrä asettua, ja lähdin kulkemaan kohti ovea, jonka ensimmäisenä huomasin. Oven avattuani minua tervehti pölyinen ja tunkkainen ilma, mutta siitä huolimatta totesin huoneen kelpaavan. Suotta tällaisessa tilanteessa alkaa hienostelemaan. Ovi jäi auki minun suunnatessani peremmälle huoneeseen, mutten vaivautunut sitä sulkemaan. Kaipa pentu ymmärtäisi minun haluavan omaakin rauhaa.

Nimi: pixeli

30.10.2018 22:37
Noah Thorne

Katselin vähän etäänpänä minusta olevaa kaksikkoa ja mietin mitä he mahtoivat ajatella saati keskustella. Kolmannen heistä jätin laskuista, sillä hän nyt oli ollut jo hyvän aikaa autuaamilla niityillä.
Ihan tänne asti en kuitenkaat kuullut jheidän keskusteluaan ja paremmin kuin ajattelin niin en tiennyt halusinko edes kuulla. Toisaalta halusin, koska minulla ei ollut ajatustakaan siitä mitä tulisi tapahtumaan tai mitä pitäisi tai kannattaisi tehdä. Mennä pyytämään kaikilta anteeksi? Todennäköisesti saisin vastauksesti, että ei se mitään auttaisi tai lieventäisi tai jotain muuta yhtä töykeää ja vihamielistä. Ehkä vain pitäisi olla tekemättä mitään ja toimia vasta kun pahin alkujärkytys ja muu oli selvitetty ja kaikki olisivat päässeet tilanteen tasalle. Olin yhtä kysymysmerkkiä ja päässäni vain sinkoili kysymyksiä ja muita ajatuksia. Miten Casper suhtautuisi minuun nyt? Saisinko enää ikinä kenekään luottamusta? Jos täällä olisi vielä lisää asiasta teitämättömiä kerrottaisiinko minusta heti ja ehdotettaisiin kaukaa kiertämistä? Olin menettänyt vapauteni ja kaipasin salakuljettajan duunia. Olin vihannut tätä paikkaa ensi sekunneista alkaen ja nyt vielä enemmän. Liikuttelin itseäni vähän saadakseni veren kiertämään ja lisätäkseni lämpöä. En aikonut vieläkään poiketa suunnitelmastani vaan aioin poistus viimeisenä paikalta, jos vain se olisi mahdollista. Nielaisin saadakseni kuivan kurkkuni kostumaan huomaten samalla että ruoan saaminen ei olisi pahitteeksi. Mahani nimittäin kurni hiukan. Olin myös väsynyt ja kaipasin unta, joten annoin pääni notkahtaa ja tuijotin ruohoa. Samalla kävin päässäni läpi mitä Casper mahtoi tehdä, hän varmasti puhuisi minusa sille ystävälleen josta en oikeastaan pitänyt, joka saattoi johtua myös siitä etten tuntenut häntä juurikaan.

Nimi: Tiuhti

25.10.2018 20:13
Owen Koch

Toinen sitten kuitenkin seurasi perässäni, mikä kävi minulle hyvin. En olettanut Cameronin kuitenkaan itse kiipeävän yläkertaan, mutta tämä voisi odotella ikkunan alla ja näyttää vaikka valoa. Paitsi että muistin jättäneeni taskulampun sisälle, joten kiipeily pitäisi hoitaa pimeässä. No, onneksi reitti ylös oli niin helppo, ettei siinä juurikaan näkemistä tarvinnut.
Kiersimme talon taakse, jonkinlaiselle laattapatiolle ja johdatin Cameronin perässäni roska-astioiden luo. Niiden päälle kiipeämällä pystyi kurottautumaan yläkerran ikkunan alla olevalle kattotasanteelle, jolta taas pääsi kätevästi huoneeseen.
”Oota vaikka tässä, niin pudotan niitä sulle”, sanoin miehelle ja punnersin itseni yhdelle roska-astialle. Siitä jatkoin tasanteelle ja sieltä vielä ikkunalle. Kaikki sujui kätevästi ja pian olinkin pimeässä, vähän tunkkaisessa huoneessa.
Puulattia narisi jalkojeni alla kun liikuin huoneessa ja pengoin kaikkia lipastoja ja kaappeja. Olin kuskannut suurimman osan lakanoista ja peitteistä itselleni, mutta löysin miehelle tarpeeksi omiakin. Ne sylissäni menin takaisin ikkunalle ja kurkistin alas. Käännyin selin ja koetin tulla tasanteelle kangasmöykky sylissäni, ja vaikka aluksi se tuntuikin vähän hölmöltä idealta, selviydyin tasolle ehjin nahoin.
Astelin reunalle ja tarkistin oliko toinen valmiina, jonka jälkeen pudottelin peitot tämän syliin. Ja kun se oli tehty, laskeuduin takaisin roskapöntölle ja siitä maahan. Puin liat käsistäni ja pyyhkäisin kasvojani.
”Mä taidan mennä nukkumaan”, totesin miehelle ja lähdin takaisin talon etupuolelle.

Nimi: Akit4

25.10.2018 18:44
Cameron Jenkins

Vastaukseksi kysymykseeni sain kuulla, että poika olisi aikeissa hakea yläkerrasta minulle jotain pehmikkeeksi nukkumista varten. Sen jälkeen hän suuntasi kohti ulko-ovea, ehdottaen samalla täällä odottamista, mutta koska ajattelin homman hoituvan nopeammin kaksin, seurasin pojan jäljessä ulos talosta.
"Taidetaan päästä helpommalla, jos tuun avustamaan", totesin ja vedin ulkoilmaa henkeeni päästyäni pois ummehtuneesta sisäilmasta. Silmäilin hämärää näkymää, mutta valutin katseeni lopulta Oweniin, joka saisi puolestani näyttää, miten yläkertaan parhaiten pääsisi. Kenties talon ulkoseinällä oli jossain tikkaat, tai jotain, mutta suotta alkaisin itse sellaisia etsimään, jos poika jo tiesi helpoimman reitin ylös.

Nimi: Evelina

19.10.2018 01:01
Milana Miller

Poika vastasi Thomasille ja vaikka hän vaikuttikin joiltain osin huojentuneelta löytämisestämme, hänestä huokui jokseenkin poissaoleva ja hämmentynyt tunne.
"Onks sulla kaikki kuitenkin ihan kunnossa? Niiltä osin kun tämmösessä pyörityksessä voi", varmistelin ja yritin luoda ystävällistä katsekontaktia poikaan.
"Niin ja mikäs sun nimi on? Mä oon Milana ja toi on Thomas", nyökäytin Thomasia kohti virnistäen tälle pienesti.

Nimi: Soft

11.10.2018 10:17

Nemesis

Jonkin aikaa kuulosteltuani totesin, ettei Jonathan aijo vastata kysymykseeni, en ollut oikeastaan edes varma, oliko mies kuullut kysymystäni. Tutkiskelin kuitenkin uteliaasti ympäristöäni, mutten ehtinyt ottaa askeltakaan, kun mies toi minut takaisin realistiseen maailmaamme. Keräilin itseäni muutaman sekunnin hämmennyksestä kunnes nostin katseeni Jonathaniin. Miehen kasvoilla oli toispuoleinen hymy, joten väläytin hänelle hillityn hymyn vastaukseksi, mutta toisen kysyttyä kyvystäni hymyni leveni entiseen loistoonsa. Olin harjoitellut ja opetellut oman kykyni käyttämistä siitä päivästä lähtien kun saavui tänne. En kuitenkaan kokenut olevani hyvä metallista väkertämisessä, en ainakaan vielä.
"No se nyt ei oo ihan yhtä vakuuttava kuin sun kykys", tokaisin hymyni lomasta, kääntäen sitten katseeni ympäristöön. Olimme päässeet raunioiden reunalle(?) joten, katselin ympärilleni etsien metallia jostain lähistöltä. Vähän matkan päässä lojui muutama kuparinen vesiputki, jotka olivat tulleet näkösälle talon sorruttua. Kävelin putkien luokse, kyyristyen niiden tasolle ja ajattelin. Näin mielessäni miten ohuet putket katkeilivat ja kaartuivat itsestään, kiinteytyivät yhdeksi, sileäpintaiseksi auton pienoismalliksi. Katselin luomustani viimeistellen sitä mielessäni yksityiskohdilla. Auto oli pieni, kämmenelle mahtuva esine, joka painoi kokoonsa nähden aika paljon.
"Tadaa", hymähdin kääntyessäni Jonathanin puoleen. Olisin tottakai halunnut tehdä jotain näyttävämpää ja suurempaa, mutta en halunnut ottaa sitä riskiä että nolaisin itseni miehen edessä. Tyrkkäsin sitten pienen metalli läjän toisen kädelle.
"Ole hyvä", tokaisin hymähdyksen kera kääntyen jälleen kohti menosuuntaa.

Nimi: Tiuhti

07.10.2018 19:45
Owen Koch

Cameron myönteli olevansa hieman väsynyt ja seurasi esimerkkiäni noustessaan itsekin ylös lattialta.
”Pitää hankkia sulle jotain pehmikettä nukkumiseen”, vastasin toisen kysymykseen ja kumarruin poimimaan öljylampun lattialta. ”Yläkerrasta.”
Irvistin ajatukselle pölyisestä ja ummehtuneesta yläkerrasta, mutta sieltä löytyi käyttökelpoisia huopia ja vilttejä. En vain ollut niin mielissäni sinne kiipeämisestä, varsinkaan pimeällä. Menin ulko-ovelle ja käännyin vielä miehen puoleen.
”Voit oottaa vaikka täällä, jos haluat”, sanoin tälle, ennen kuin tuuppasin oven auki ja sukelsin ränsistyneen kaupungin hämärään. Minulle oli samantekevää tuliko toinen perässä vai ei, vaikka kaksin homma hoituisikin ehkä kätevämmin. Mutta toisaalta, mies voisi myös ottaa tavarat alhaalla vastaan siitä kohtaa, jossa portaat ovat ennen olleet.

Nimi: Akit4

06.10.2018 19:22
Cameron Jenkins

Poika esittäytyi haukotuksen kera Oweniksi, mutta totesi, että voisin kutsua häntä ihan miksi vain. Hymähdin huvittuneena, mutta pidin kasvoni peruslukemilla, ja jatkoin ruokani loppuun syömistä. Ollessani pian valmis laskin tyhjän tölkin käsistäni ja nostin katseeni Oweniin, joka juuri silloin nusi ylös kysyen samalla, olinko väsynyt. Hän itse ainakin vaikutti olevan.
"No jaa, hieman", totesin olkaani kohauttaen. Ei minua niin paljoa väsyttänyt, ettenkö olisi voinut olla hereillä vielä hetken, mutta sama kai se olisi yrittää levätä, jos poikakin niin päättäisi tehdä.
"Kuinka niin?" hymähdin niskojani venytellen, jonka jälkeen kampeuduin itsekin ylös lattian tasolta.

Nimi: crystals@phone

06.10.2018 18:27
Jonathan Clark

Kuulin Nemesiksen puheen, mutta hän ei minua kuulisi enkä kokenut tarpeelliseksi vastata hänen kysymykseensä. Minua harmitti hieman, kun en itse kyennyt luoda itselleni uutta maailmaa, johon voisin kadota hetkeksi - vaikkakin vain ajatuksissani. Kaipasin sitä vaihteluksi, kun oli katsellut ränsistyneitä rakennuksia jo tovin.

Toin Nemesiksen takaisin normaaliin ulottuvuuteen. Nostin toista suupieltäni vaatimattomasti, vaikka sisimmässäni kylvin omahyväisyydessä.
”Entä sun kyky?” kysyin aidosti kiinnostuneena ja käänsin katseeni naiseen. Olin pistänyt merkille jokaisen henkilön omaavan erilaisen kyvyn - kahta samanlaista ei ollut ja mielenkiinnolla odotin naisen taidonnäytettä.

Nimi: Tiuhti

03.10.2018 11:19
Owen Koch

Katsoin toista, tämä tuntui miettivän. Oman nimen muistaminen oli mielestäni ehkä helpointa, sen sai kaivettua nopeasti esiin ja se jäi mieleen, jos tuntui omalta. Suljin hetkeksi silmäni ja havahduin vasta, kun kuulin miehen puhuvan. Cameron oli siis tämän nimi. Sitten hän kysyi omaani.
”Owen”, sanoin haukotellen, ”mutta kutsu miksi haluat, ihan sama.”
Huomasin itseni väsyneeksi, enkä mahtanut sille mitään että silmäni pyrkivät jatkuvasti painumaan kiinni. En kuitenkaan antanut itseni nukahtaa, koska miehelle olisi jostain hankittava jotain patjaksi eikä tämä luultavastikaan tiennyt mistä niitä löytäisi. Ja tuskin hän halusi kovalla ja kylmällä lattiallakaan nukkua.
”Ootko väsynyt?” kysyin samalla kun nousin ylös.

Nimi: Akit4

02.10.2018 21:42
Cameron Jenkins

Poika kertoi muistavansa jotain, mutta siitä päätellen, mitä hän lisäsi siihen perään, oli ilmeisesti hänenkin pääkoppansa ollut hämärää täynnä tänne saapuessaan. Moinen tuskin oli sattumaa. Tieto kuitenkin lohdutti minua hieman, sillä se herätti toiveita siitä, että minunkin muistini voisi pikkuhiljaa valaistua.
Puheenvuoronsa nuori lopetti kysymykseen nimestäni, jolloin painoin pääni vasten takanani olevaa seinää. Kurtistin kevyesti kulmiani. Niin, nimeni? En ollutkaan vielä herättyäni edes vaivautunut pohtimaan niin yksinkertaista asiaa, vaan ajatukseni olivat olleet jatkuvasti toisaalla. Nyt kuitenkin oli sitten sen mietinnän vuoro. Melko pian alitajunnastani nousikin esiin yksi nimi ylitse muiden.
"Cameron", totesin hieman makustellen nimeäni. Joo, kuulosti oikealta. Vilkaisin laiskasti sivusilmälläni nuorta kohden.
"Entä onko sulla nimeä?" hymähdin, "Vai pitääkö sua vastaisuudessakin puhutella pennuksi?"

Nimi: Tiuhti

02.10.2018 21:09
Ricky Hyde

Tyttö tuntui hieman pelästyneen minua, mutta ei reagoinut mitenkään muuten. Tämä kohautti olkiaan ja vastasi kysymykseeni. Kävi ilmi, ettei tyttö juurikaan tuntenut kuollutta tyttöä, tapasi vain kerran. Mutta toiselle tapahtunut oli selvästi ollut hänelle kova isku, vaikka puolituttuja olivatkin.
Tyttö vaikeni hetkeksi ja vei katseensa Noahiin, joka ei ollut vieläkään liikkunut suuntaan tai toiseen. Sitten hän katsoi taas minuun ja puhui. Tämän sanoissa oli perää. Noah vaikutti arvaamattomalta, mutta jos tämä yrittäisi toiselle jotain, estäisin sen.
”Tiedän”, sanoin. ”Sillä on selkeesti päässä jotain vikaa.”
Huokaisin ja soin lähes huomaamattoman hymyntapaisen tytölle.
”Mä oon Ricky.”

Owen Koch

Mies ei sanonut mitään, nojautui vain seinään ja alkoi aukoa sitä tölkkiä, jonka oli laatikosta poiminut. Tämä vilkaisi tiiltä kädessäni ja tuhahti tiiliskivitempustani. Pyöritin silmiäni. Toinen taisi olla ihan tosikko. Sen jälkeen mies ei sanonut mitään, vaan söi ruokaansa.
Itse en ollut nälkäinen, joten siirryin kovalta lattialta nurkkaan kasaamieni vilttien päälle. Nostin jalat koukkuun ja kiedoin kädet niiden ympärille, nojaten laiskasti seinään.
Hetken aikaa oli hiljaista. Mies oli luultavasti omissa ajatuksissaan, joten minäkin päätin pohtia seuraavaa päivää. Voisin esimerkiksi koittaa hankkia jostain pattereita, koska taskulamppu ei tulisi kestämään yksillä kauaa.
Mutta sitten mies puhui, kysyi muistamisesta. Tosiaan, en ollut edes ajatellut sitä, ettei toinen ehkä muistanut itsestään mitään. Muistin myös sen, etten ollut tullut kysyneeksi tämän nimeä, jos edes tiesi sitä.
”Muistan mä jotain”, vastasin lopulta, ”mutta se on ihan tuttua, että tänne saapuessa kaikki on hämärän peitossa.”
”Muistatko sä nimeäs?”

Nimi: Soft

02.10.2018 17:00
Nemesis

Kysyttyäni Jonathanin kyvystä, pieni hymyn alku kaikkosi hänen kasvoiltaan ja hetken luulin kysyneeni jotain mitä en olisi saanut. En kuitenkaan ehtinyt reagoimaan tilanteeseen, sillä yhtäkkiä meitä ympäröivä ympäristö muuttuiaivan joksikin muuksi. Paikka oli kuin jostain fantasia elokuvasta. Katselin hämärää metsää lumoutuneena liuttaen katseeni sitten valoa hohkavien perhosten valaisemaan lampeen. Paikka oli rauhallinen ja kaunis, enkä tajunnut hallusinoivani.
"Vau, teitkö sä tän?" Kysyin olettaen Jonathanin olevan jossain lähistöllä, kuitenkin kun käännyin hakien katseelläni miestä, hämmennyin. Häntä ei näkynyt missään.
"Jonathan?" huhuilin kevyt huoli äänessäni.


Finn

Hiljalleen Casper lähti kävelemään suuntaan, johon olimme alunperin olleet matkalla. Katsahdin vielä Noahia kääntäen sitten katseeni menosuuntaan lähtien seuraamaan toista hieman tämän jäljessä. En tiennyt mitä nuori poka tekisi, lähtisikö hän itku silmässä peräämme anellen Mustilta anteeksi antoa? En usko.
Vähän matkaa käveltyämme toinen kääntyi puoleeni katsoen minua surku silmillään. Hän kysyi oliko Noah tappanut tytön tahalleen, jäin miettimään.
" Vaikea sanoa, mutta hän on vasta pentu, jolle on annettu liian suuret voimat hallittavaksi", totesin sitten harkiten seuraavia sanojani tarkkaan.
"Mulla oli kusipää faija ja kun olin päästäni sekasin, tapoin sen vahingossa. Olin vaan niin helvetin vihanen etten tajunnu mitä olin tekemässä", kerroin katsoen muualle.
"Ehkä Noahille kävi samalla tavalla", jatkoin vielä katsahtaen Caserin kasvoja.

 

©2019 ғʀᴇᴍᴏɴᴛᴇ - suntuubi.com