Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Peli

 

Noudatetaan sääntöjä sekä hyviä tapoja ;)

tekeminen

*Ajatukset*

"Puhe"

 

 

 1  2  3  4  5  > [ Kirjoita ]

Nimi: planeetta

04.11.2018 20:41
Casper Thorne

En voinut sille mitään, mutta terästin hajuaistini kuunnellessani Finnin sanoja. Jokin minussa huusi totuuden perään, vaikka tiesin kyllä mitä toivoin pojan sanovan. Olisi pitänyt tietenkin arvata, että Finn ei turhaan mielistellyt minua vaan puhui totuudenmukaisesti. Pidin siitä, vaikka hän olisikin voinut sanoa asiat joita pelkäsin eniten.
Toisen miehen sanoissa oli järkeä. Ehkä Noah ei ollut vain kyennyt pitämään voimiaan kurissa. Helvetti, olihan siinä aikamoiset kyvyt. Enkä minäkään voinut vain napsauttaa omaani pois päältä kuin valoa katkaisimesta. En minä tiennyt millaista oli, jos oli tuollainen kyky. En voinut kysyä Finniltäkään; kummankin meistä kyky oli vain muutos jossain mitä meillä oli jo. Emme kumpikaan luoneet tyhjästä tai imeneet energiaa muista. Ajatusteni juostessa, Finn jatkoi tauon jälkeen. Käänsin katseeni häneen tämän kertoessa isästään. Minun oli helppo tarkkailla häntä, kun Finn itse katsoi muualle. Siinä tilanteessa Finn näytti nuoremmalta kuin koskaan ennen ja muistin ensi kertaa todella, että me kaksi ja kaikki muut täällä olivat vasta teinejä, tai ehkä juuri ”aikuisuuden” saavuttaneita.
Finnin kääntyi minua kohti nopeasti ja kun silmämme kohtasivat häkellyin hetkeksi. Olikohan tämä aistinut tuijotukseni? Irtauduin omista ajatuksistani.
”Hmm” ääni joka minusta kuului oli jotakin tuhahduksen, hymähdyksen ja huokauksen välillä. Ravistin hieman päätäni, kooten itseni jälleen.
”Joo, ehkä.” vastasin ja katsoin äkkiä pois, yrittäen olla liikumatta liian nopeasti tai levottomasti. Luojan kiitos, ettei kukaan muu aistinut tunteita kuten minä.

Opal Prior

Poika oli lohduttava, vaikka tämä ei juuri mitään tehnytkään. Käänsin katseeni jälleen Raveniin, joka ei ollut muuttunut mihinkään. Poika vastasi sanoihini ja tiesin hänen olevan oikeassa: Noahilla oli jotain vikaa päässä. Jotain vakavaa, kuka nyt tappaisi toisen vaan kykyjensä todistellakseen? Outo kylmyys valtasi minut kun muistin, millaiseen paikkaan olin päätynyt. Ehkä täällä ihmisiä tosiaan kuoli toistensa käsissä kuin kärpäsiä. Epäluulo iski minuun ja vilkaisin poikaa joka oli tullut luokseni. Enhän minä tiennyt hänestäkään mitään.
Tämä hymähti minulle hieman ja esittäytyi.
”Opal” vastasin ja ääneni oli kireämpi, kuin mitä tarkoitin. Minusta tuntui yhtäkkiä turvattomalta ja pelokkaalta. En tiennyt yhtäkään henkilöä, johon olisin voinut luottaa ja pelkäsin myös, etten koskaan löytäisi tästä paikasta sellaista.

Nimi: Akit4

01.11.2018 18:57
Cameron Jenkins

Seurasin Owenia talon taakse, jossa hän pyysi minua odottamaan, kunnes hän itse kävisi kiipeämässä yläkerrassa. Hymähdin. Noh, helpompaa minulle.
Nostin käteni puuskaan katsellessani pojan kiipeämistä kohti ikkunaa, jonka jälkeen hän katosi sisään. Hetken päästä hän palasi takaisin kasa peitteitä sylissään, jolloin astelin lähemmäs ollen valmiina ottamaan ne vastaan, kun Owen alkoi niitä pudottamaan. Kun se oli tehty, nuori itse tuli alas, jolloin itsekin käännyin palatakseni takaisin sisään.
Kuulin hänen ilmoittavansa nukkumisaikeistaan seuratessani häntä.
"Selvä", totesin kuivasti ja päätin itsekin vetäytyä omaan rauhaani Owenin mainitsemaan huoneeseen, jonka pitäisi olla vielä siedettävässä kunnossa.
"Niin mäkin taidan tehdä", kerroin astellessani talon hämärään. Vilkaisin ympärilleni yrittäen paikantaa huonetta, jonne minun olisi määrä asettua, ja lähdin kulkemaan kohti ovea, jonka ensimmäisenä huomasin. Oven avattuani minua tervehti pölyinen ja tunkkainen ilma, mutta siitä huolimatta totesin huoneen kelpaavan. Suotta tällaisessa tilanteessa alkaa hienostelemaan. Ovi jäi auki minun suunnatessani peremmälle huoneeseen, mutten vaivautunut sitä sulkemaan. Kaipa pentu ymmärtäisi minun haluavan omaakin rauhaa.

Nimi: pixeli

30.10.2018 22:37
Noah Thorne

Katselin vähän etäänpänä minusta olevaa kaksikkoa ja mietin mitä he mahtoivat ajatella saati keskustella. Kolmannen heistä jätin laskuista, sillä hän nyt oli ollut jo hyvän aikaa autuaamilla niityillä.
Ihan tänne asti en kuitenkaat kuullut jheidän keskusteluaan ja paremmin kuin ajattelin niin en tiennyt halusinko edes kuulla. Toisaalta halusin, koska minulla ei ollut ajatustakaan siitä mitä tulisi tapahtumaan tai mitä pitäisi tai kannattaisi tehdä. Mennä pyytämään kaikilta anteeksi? Todennäköisesti saisin vastauksesti, että ei se mitään auttaisi tai lieventäisi tai jotain muuta yhtä töykeää ja vihamielistä. Ehkä vain pitäisi olla tekemättä mitään ja toimia vasta kun pahin alkujärkytys ja muu oli selvitetty ja kaikki olisivat päässeet tilanteen tasalle. Olin yhtä kysymysmerkkiä ja päässäni vain sinkoili kysymyksiä ja muita ajatuksia. Miten Casper suhtautuisi minuun nyt? Saisinko enää ikinä kenekään luottamusta? Jos täällä olisi vielä lisää asiasta teitämättömiä kerrottaisiinko minusta heti ja ehdotettaisiin kaukaa kiertämistä? Olin menettänyt vapauteni ja kaipasin salakuljettajan duunia. Olin vihannut tätä paikkaa ensi sekunneista alkaen ja nyt vielä enemmän. Liikuttelin itseäni vähän saadakseni veren kiertämään ja lisätäkseni lämpöä. En aikonut vieläkään poiketa suunnitelmastani vaan aioin poistus viimeisenä paikalta, jos vain se olisi mahdollista. Nielaisin saadakseni kuivan kurkkuni kostumaan huomaten samalla että ruoan saaminen ei olisi pahitteeksi. Mahani nimittäin kurni hiukan. Olin myös väsynyt ja kaipasin unta, joten annoin pääni notkahtaa ja tuijotin ruohoa. Samalla kävin päässäni läpi mitä Casper mahtoi tehdä, hän varmasti puhuisi minusa sille ystävälleen josta en oikeastaan pitänyt, joka saattoi johtua myös siitä etten tuntenut häntä juurikaan.

Nimi: Tiuhti

25.10.2018 20:13
Owen Koch

Toinen sitten kuitenkin seurasi perässäni, mikä kävi minulle hyvin. En olettanut Cameronin kuitenkaan itse kiipeävän yläkertaan, mutta tämä voisi odotella ikkunan alla ja näyttää vaikka valoa. Paitsi että muistin jättäneeni taskulampun sisälle, joten kiipeily pitäisi hoitaa pimeässä. No, onneksi reitti ylös oli niin helppo, ettei siinä juurikaan näkemistä tarvinnut.
Kiersimme talon taakse, jonkinlaiselle laattapatiolle ja johdatin Cameronin perässäni roska-astioiden luo. Niiden päälle kiipeämällä pystyi kurottautumaan yläkerran ikkunan alla olevalle kattotasanteelle, jolta taas pääsi kätevästi huoneeseen.
”Oota vaikka tässä, niin pudotan niitä sulle”, sanoin miehelle ja punnersin itseni yhdelle roska-astialle. Siitä jatkoin tasanteelle ja sieltä vielä ikkunalle. Kaikki sujui kätevästi ja pian olinkin pimeässä, vähän tunkkaisessa huoneessa.
Puulattia narisi jalkojeni alla kun liikuin huoneessa ja pengoin kaikkia lipastoja ja kaappeja. Olin kuskannut suurimman osan lakanoista ja peitteistä itselleni, mutta löysin miehelle tarpeeksi omiakin. Ne sylissäni menin takaisin ikkunalle ja kurkistin alas. Käännyin selin ja koetin tulla tasanteelle kangasmöykky sylissäni, ja vaikka aluksi se tuntuikin vähän hölmöltä idealta, selviydyin tasolle ehjin nahoin.
Astelin reunalle ja tarkistin oliko toinen valmiina, jonka jälkeen pudottelin peitot tämän syliin. Ja kun se oli tehty, laskeuduin takaisin roskapöntölle ja siitä maahan. Puin liat käsistäni ja pyyhkäisin kasvojani.
”Mä taidan mennä nukkumaan”, totesin miehelle ja lähdin takaisin talon etupuolelle.

Nimi: Akit4

25.10.2018 18:44
Cameron Jenkins

Vastaukseksi kysymykseeni sain kuulla, että poika olisi aikeissa hakea yläkerrasta minulle jotain pehmikkeeksi nukkumista varten. Sen jälkeen hän suuntasi kohti ulko-ovea, ehdottaen samalla täällä odottamista, mutta koska ajattelin homman hoituvan nopeammin kaksin, seurasin pojan jäljessä ulos talosta.
"Taidetaan päästä helpommalla, jos tuun avustamaan", totesin ja vedin ulkoilmaa henkeeni päästyäni pois ummehtuneesta sisäilmasta. Silmäilin hämärää näkymää, mutta valutin katseeni lopulta Oweniin, joka saisi puolestani näyttää, miten yläkertaan parhaiten pääsisi. Kenties talon ulkoseinällä oli jossain tikkaat, tai jotain, mutta suotta alkaisin itse sellaisia etsimään, jos poika jo tiesi helpoimman reitin ylös.

Nimi: Evelina

19.10.2018 01:01
Milana Miller

Poika vastasi Thomasille ja vaikka hän vaikuttikin joiltain osin huojentuneelta löytämisestämme, hänestä huokui jokseenkin poissaoleva ja hämmentynyt tunne.
"Onks sulla kaikki kuitenkin ihan kunnossa? Niiltä osin kun tämmösessä pyörityksessä voi", varmistelin ja yritin luoda ystävällistä katsekontaktia poikaan.
"Niin ja mikäs sun nimi on? Mä oon Milana ja toi on Thomas", nyökäytin Thomasia kohti virnistäen tälle pienesti.

Nimi: Soft

11.10.2018 10:17

Nemesis

Jonkin aikaa kuulosteltuani totesin, ettei Jonathan aijo vastata kysymykseeni, en ollut oikeastaan edes varma, oliko mies kuullut kysymystäni. Tutkiskelin kuitenkin uteliaasti ympäristöäni, mutten ehtinyt ottaa askeltakaan, kun mies toi minut takaisin realistiseen maailmaamme. Keräilin itseäni muutaman sekunnin hämmennyksestä kunnes nostin katseeni Jonathaniin. Miehen kasvoilla oli toispuoleinen hymy, joten väläytin hänelle hillityn hymyn vastaukseksi, mutta toisen kysyttyä kyvystäni hymyni leveni entiseen loistoonsa. Olin harjoitellut ja opetellut oman kykyni käyttämistä siitä päivästä lähtien kun saavui tänne. En kuitenkaan kokenut olevani hyvä metallista väkertämisessä, en ainakaan vielä.
"No se nyt ei oo ihan yhtä vakuuttava kuin sun kykys", tokaisin hymyni lomasta, kääntäen sitten katseeni ympäristöön. Olimme päässeet raunioiden reunalle(?) joten, katselin ympärilleni etsien metallia jostain lähistöltä. Vähän matkan päässä lojui muutama kuparinen vesiputki, jotka olivat tulleet näkösälle talon sorruttua. Kävelin putkien luokse, kyyristyen niiden tasolle ja ajattelin. Näin mielessäni miten ohuet putket katkeilivat ja kaartuivat itsestään, kiinteytyivät yhdeksi, sileäpintaiseksi auton pienoismalliksi. Katselin luomustani viimeistellen sitä mielessäni yksityiskohdilla. Auto oli pieni, kämmenelle mahtuva esine, joka painoi kokoonsa nähden aika paljon.
"Tadaa", hymähdin kääntyessäni Jonathanin puoleen. Olisin tottakai halunnut tehdä jotain näyttävämpää ja suurempaa, mutta en halunnut ottaa sitä riskiä että nolaisin itseni miehen edessä. Tyrkkäsin sitten pienen metalli läjän toisen kädelle.
"Ole hyvä", tokaisin hymähdyksen kera kääntyen jälleen kohti menosuuntaa.

Nimi: Tiuhti

07.10.2018 19:45
Owen Koch

Cameron myönteli olevansa hieman väsynyt ja seurasi esimerkkiäni noustessaan itsekin ylös lattialta.
”Pitää hankkia sulle jotain pehmikettä nukkumiseen”, vastasin toisen kysymykseen ja kumarruin poimimaan öljylampun lattialta. ”Yläkerrasta.”
Irvistin ajatukselle pölyisestä ja ummehtuneesta yläkerrasta, mutta sieltä löytyi käyttökelpoisia huopia ja vilttejä. En vain ollut niin mielissäni sinne kiipeämisestä, varsinkaan pimeällä. Menin ulko-ovelle ja käännyin vielä miehen puoleen.
”Voit oottaa vaikka täällä, jos haluat”, sanoin tälle, ennen kuin tuuppasin oven auki ja sukelsin ränsistyneen kaupungin hämärään. Minulle oli samantekevää tuliko toinen perässä vai ei, vaikka kaksin homma hoituisikin ehkä kätevämmin. Mutta toisaalta, mies voisi myös ottaa tavarat alhaalla vastaan siitä kohtaa, jossa portaat ovat ennen olleet.

Nimi: Akit4

06.10.2018 19:22
Cameron Jenkins

Poika esittäytyi haukotuksen kera Oweniksi, mutta totesi, että voisin kutsua häntä ihan miksi vain. Hymähdin huvittuneena, mutta pidin kasvoni peruslukemilla, ja jatkoin ruokani loppuun syömistä. Ollessani pian valmis laskin tyhjän tölkin käsistäni ja nostin katseeni Oweniin, joka juuri silloin nusi ylös kysyen samalla, olinko väsynyt. Hän itse ainakin vaikutti olevan.
"No jaa, hieman", totesin olkaani kohauttaen. Ei minua niin paljoa väsyttänyt, ettenkö olisi voinut olla hereillä vielä hetken, mutta sama kai se olisi yrittää levätä, jos poikakin niin päättäisi tehdä.
"Kuinka niin?" hymähdin niskojani venytellen, jonka jälkeen kampeuduin itsekin ylös lattian tasolta.

Nimi: crystals@phone

06.10.2018 18:27
Jonathan Clark

Kuulin Nemesiksen puheen, mutta hän ei minua kuulisi enkä kokenut tarpeelliseksi vastata hänen kysymykseensä. Minua harmitti hieman, kun en itse kyennyt luoda itselleni uutta maailmaa, johon voisin kadota hetkeksi - vaikkakin vain ajatuksissani. Kaipasin sitä vaihteluksi, kun oli katsellut ränsistyneitä rakennuksia jo tovin.

Toin Nemesiksen takaisin normaaliin ulottuvuuteen. Nostin toista suupieltäni vaatimattomasti, vaikka sisimmässäni kylvin omahyväisyydessä.
”Entä sun kyky?” kysyin aidosti kiinnostuneena ja käänsin katseeni naiseen. Olin pistänyt merkille jokaisen henkilön omaavan erilaisen kyvyn - kahta samanlaista ei ollut ja mielenkiinnolla odotin naisen taidonnäytettä.

Nimi: Tiuhti

03.10.2018 11:19
Owen Koch

Katsoin toista, tämä tuntui miettivän. Oman nimen muistaminen oli mielestäni ehkä helpointa, sen sai kaivettua nopeasti esiin ja se jäi mieleen, jos tuntui omalta. Suljin hetkeksi silmäni ja havahduin vasta, kun kuulin miehen puhuvan. Cameron oli siis tämän nimi. Sitten hän kysyi omaani.
”Owen”, sanoin haukotellen, ”mutta kutsu miksi haluat, ihan sama.”
Huomasin itseni väsyneeksi, enkä mahtanut sille mitään että silmäni pyrkivät jatkuvasti painumaan kiinni. En kuitenkaan antanut itseni nukahtaa, koska miehelle olisi jostain hankittava jotain patjaksi eikä tämä luultavastikaan tiennyt mistä niitä löytäisi. Ja tuskin hän halusi kovalla ja kylmällä lattiallakaan nukkua.
”Ootko väsynyt?” kysyin samalla kun nousin ylös.

Nimi: Akit4

02.10.2018 21:42
Cameron Jenkins

Poika kertoi muistavansa jotain, mutta siitä päätellen, mitä hän lisäsi siihen perään, oli ilmeisesti hänenkin pääkoppansa ollut hämärää täynnä tänne saapuessaan. Moinen tuskin oli sattumaa. Tieto kuitenkin lohdutti minua hieman, sillä se herätti toiveita siitä, että minunkin muistini voisi pikkuhiljaa valaistua.
Puheenvuoronsa nuori lopetti kysymykseen nimestäni, jolloin painoin pääni vasten takanani olevaa seinää. Kurtistin kevyesti kulmiani. Niin, nimeni? En ollutkaan vielä herättyäni edes vaivautunut pohtimaan niin yksinkertaista asiaa, vaan ajatukseni olivat olleet jatkuvasti toisaalla. Nyt kuitenkin oli sitten sen mietinnän vuoro. Melko pian alitajunnastani nousikin esiin yksi nimi ylitse muiden.
"Cameron", totesin hieman makustellen nimeäni. Joo, kuulosti oikealta. Vilkaisin laiskasti sivusilmälläni nuorta kohden.
"Entä onko sulla nimeä?" hymähdin, "Vai pitääkö sua vastaisuudessakin puhutella pennuksi?"

Nimi: Tiuhti

02.10.2018 21:09
Ricky Hyde

Tyttö tuntui hieman pelästyneen minua, mutta ei reagoinut mitenkään muuten. Tämä kohautti olkiaan ja vastasi kysymykseeni. Kävi ilmi, ettei tyttö juurikaan tuntenut kuollutta tyttöä, tapasi vain kerran. Mutta toiselle tapahtunut oli selvästi ollut hänelle kova isku, vaikka puolituttuja olivatkin.
Tyttö vaikeni hetkeksi ja vei katseensa Noahiin, joka ei ollut vieläkään liikkunut suuntaan tai toiseen. Sitten hän katsoi taas minuun ja puhui. Tämän sanoissa oli perää. Noah vaikutti arvaamattomalta, mutta jos tämä yrittäisi toiselle jotain, estäisin sen.
”Tiedän”, sanoin. ”Sillä on selkeesti päässä jotain vikaa.”
Huokaisin ja soin lähes huomaamattoman hymyntapaisen tytölle.
”Mä oon Ricky.”

Owen Koch

Mies ei sanonut mitään, nojautui vain seinään ja alkoi aukoa sitä tölkkiä, jonka oli laatikosta poiminut. Tämä vilkaisi tiiltä kädessäni ja tuhahti tiiliskivitempustani. Pyöritin silmiäni. Toinen taisi olla ihan tosikko. Sen jälkeen mies ei sanonut mitään, vaan söi ruokaansa.
Itse en ollut nälkäinen, joten siirryin kovalta lattialta nurkkaan kasaamieni vilttien päälle. Nostin jalat koukkuun ja kiedoin kädet niiden ympärille, nojaten laiskasti seinään.
Hetken aikaa oli hiljaista. Mies oli luultavasti omissa ajatuksissaan, joten minäkin päätin pohtia seuraavaa päivää. Voisin esimerkiksi koittaa hankkia jostain pattereita, koska taskulamppu ei tulisi kestämään yksillä kauaa.
Mutta sitten mies puhui, kysyi muistamisesta. Tosiaan, en ollut edes ajatellut sitä, ettei toinen ehkä muistanut itsestään mitään. Muistin myös sen, etten ollut tullut kysyneeksi tämän nimeä, jos edes tiesi sitä.
”Muistan mä jotain”, vastasin lopulta, ”mutta se on ihan tuttua, että tänne saapuessa kaikki on hämärän peitossa.”
”Muistatko sä nimeäs?”

Nimi: Soft

02.10.2018 17:00
Nemesis

Kysyttyäni Jonathanin kyvystä, pieni hymyn alku kaikkosi hänen kasvoiltaan ja hetken luulin kysyneeni jotain mitä en olisi saanut. En kuitenkaan ehtinyt reagoimaan tilanteeseen, sillä yhtäkkiä meitä ympäröivä ympäristö muuttuiaivan joksikin muuksi. Paikka oli kuin jostain fantasia elokuvasta. Katselin hämärää metsää lumoutuneena liuttaen katseeni sitten valoa hohkavien perhosten valaisemaan lampeen. Paikka oli rauhallinen ja kaunis, enkä tajunnut hallusinoivani.
"Vau, teitkö sä tän?" Kysyin olettaen Jonathanin olevan jossain lähistöllä, kuitenkin kun käännyin hakien katseelläni miestä, hämmennyin. Häntä ei näkynyt missään.
"Jonathan?" huhuilin kevyt huoli äänessäni.


Finn

Hiljalleen Casper lähti kävelemään suuntaan, johon olimme alunperin olleet matkalla. Katsahdin vielä Noahia kääntäen sitten katseeni menosuuntaan lähtien seuraamaan toista hieman tämän jäljessä. En tiennyt mitä nuori poka tekisi, lähtisikö hän itku silmässä peräämme anellen Mustilta anteeksi antoa? En usko.
Vähän matkaa käveltyämme toinen kääntyi puoleeni katsoen minua surku silmillään. Hän kysyi oliko Noah tappanut tytön tahalleen, jäin miettimään.
" Vaikea sanoa, mutta hän on vasta pentu, jolle on annettu liian suuret voimat hallittavaksi", totesin sitten harkiten seuraavia sanojani tarkkaan.
"Mulla oli kusipää faija ja kun olin päästäni sekasin, tapoin sen vahingossa. Olin vaan niin helvetin vihanen etten tajunnu mitä olin tekemässä", kerroin katsoen muualle.
"Ehkä Noahille kävi samalla tavalla", jatkoin vielä katsahtaen Caserin kasvoja.

Nimi: Helena

01.10.2018 23:13
Logan Reed

Niin tyttö kuin poika vaikuttivat ensisilmäyksellä mukavilta hymyillessään Loganille. Poika tunsi myös jonkinasteista helpotusta siitä, että yksin haahuileminen oli loppunut. Ainakaan hän ei ollut ainoa kaksijalkainen elossa olija täällä... Missä hän nyt sitten ikinä olikaan.
"En tiedä..." Logan vastasi, kun toinen poika oli kysynyt häneltä, oliko hän ollut kauankin täällä. Hän ei tosiaan osannut vastata kysymykseen. Muisti tuntui pyyhkiytyneen kokonaan.
"Heräsin keskellä katua... Ööö täällä, mikä paikka tämä nyt onkaan... Sen jälkeen olen vain haahuillut paikasta toiseen tämän päivän ajan", Logan selitti ja kohotti toisen kätensä hieromaan niskaansa. Yleisolemukseltaan hän oli edelleen hämmentynyt ja ehkä vähän hukassaolevan näköinen.

Nimi: planeetta

29.09.2018 10:41
Casper Thorne

Kuultuaan sanani, Finn vain nyökkäsi. Irrotin tyhjän katseeni kuolleesta tytöstä ja jalkani alkoivat kuljettaa minua pois. Noah jäi taakse, samoin Ricky ja muut. En halunnut olla kenenkään kanssa, paitsi Finnin. Haistoin, ettei hän vastustellut lainkaan ehdotuksen. Hiljaisuudessa kävelimme pois.
Suuntasin saman tien kohti minulle tutuinta paikkaa koko kaupungissa. Halusin olla rauhassa, enkä ainakaan nähdä tai puhua Noahin kanssa. Minulla ei ollut mitään sanottavaa hänelle. Pelkäsin aavistuksen sitä, mitä suustani saattaisi pudota jos poika lähtisi seuraamaan meitä.
Vilkaisin olkani yli Finniä, joka kulki muutaman askeleen jäljessäni.
"Luuletko, että hän teki sen tahallaan?" kysyin hiljaa, katsoen toista silmiin.

Opal Prior

Kaksi poikaa lähti tiehensä hitaasti. En ymmärtänyt tilanteesta juuri mitään. Kyhjötin metrin tai parin matkan päässä Ravenin kehosta. Päässäni pyöri ajatuksia laidasta laitaan. En edes huomannut, että kolmas poika oli tullut luokseni, ennen kuin hän avasi suunsa. Hätkähdin ja käännyin hieman säikähtäneenä häneen päin. Kysymys oli kuitenkin ystävällinen ja päästin kehoni rentoutumaan edes vähän. Ennen vastaamista, katsoin vielä hetken Raveniä. Kohautin hieman olkiani.
"En tiedä." vastasin hiljaa. "Ajan kanssa ainakin. En minä nyt sinänsä Raveniä tuntenut. Me... olimme tekemisissä kerran ja hän sattui tulemaan tänne."
Pidin tauon ja vilkaisin sivusilmällä Noahia. Palautin silmäni poikaan, jonka nimeä en vielä tiennytkään.
"Enemmän olen huolissani tuosta. Minulla ei ole aavistustakaan mitä se aikoo tehdä." kun jatkoin, ääneni oli niin hiljainen, että Noah ei voinut kuulla. Ainakaan saada selvää sanoista.

Nimi: pixeli

28.09.2018 08:15
Noah Thorne

Minulla ei ollut aavistustakaan kuinka kauan me kaikki olimme vain makustelleet päidemme sopukoissa asiaa ja yrittäneet kukin tavallaan päästä tilanteen tasalle. Jalkani varmaan puutuisivat kohta, mutta jotenkin en vain halunnut liikahtaa ja rikkoa tätä jähmeää tunnelmaa. Olinhan kuitenkin syyllinen ja koin että minun olisi vain paras olla tekemättä mitään. Sen sijaan toinen niistä tuntemattomista tyypeistä keskusteli Opalin kanssa, jos heidän kommunikointiaan nyt saattoi edes kutsua keskuteluksi. Opal perääntyi Ravenin ruumiin luota ja sitten Casperkin liikkui. Hän käveli sen toisen pojan luo ja pian he lähtivät poispäin. Katselin heidän menoaan. Isoveljeni taisi olla niin shokissa, ettei osannut sanoa minulle mitään saati pystynyt enään olemaan paikan päällä. Mietin halusikohan hän enää edes nähdä minua vaiko ei. Seuraavaksi liikkui se toinen kummajaisista, joka askelsi Opalin ja ruuumiin luo ja vaikka olin pienen matkan päässä heistä erotin mielestäni tilanteeseen sopimattoman kysymyksen, jonka jätkä esitti tytölle. Halusin lähteä paikalta vasta kun kaikki muut olisivat lähteneet. En kumminkaan tiennyt olisiko se mahdollista, sillä en aikonut mennä kyselemään toisilta milloin he olivat ajatelleet lähtevänsä. Myös ihann ilman viileyden takia halusin liikkua. Suuntasin katseeni vielä kerran Casperin menosuuntaan ja purin hammasta. Pystyisinpä peruuttamaan kaiken ennalleen. En tiennyt miten asiaa olisi pitänyt lähteä ratkomaan.

Nimi: Akit4

27.09.2018 21:43
Cameron Jenkins

Pojan toteamus ruokakätkönsä oveluudesta sai minut hymähtämään. No, olihan se kieltämättä sitä ollut, mutta en sanonut siitä ääneen. Sen sijaan vetäydyin istumaan seinää vasten ja avaamaan käteeni ottamaani tölkkiä. Katseeni käväisi vielä pojalla olevassa tiilessä, joka oli ilmeisesti se äsken toisaalle heittämäni yksilö, ja tuhahdin.
"Äläkä sä enää tee noin", mutisin viitaten sanoillani siihen, kuinka poika ei ollut maininnut mitään ruuasta, vaan sen sijaan vain odotellut minun reaktiotani tiiliskiviin. Minä en jaksaisi moista pelleilyä kovinkaan kauaa.
Olin saanut säilykeruokani auki, joten päätin vain keskittyä siihen. Minulla kun ei ollut koskaan ollut pakottavaa tarvetta pitää yllä jatkuvaa turhaa keskustelua. Tiedä sitten tuosta nuorukaisesta.
Annoin ajatuksilleni vihdoin tilaisuuden palata takaisin siihen, mitä olinkin jo jonkin aikaa pohtinut: Missä olin, ja miksi ja miten olin täällä. Ja ennen kaikkea kuka edes olin? Muistini kun tuntui pyyhkiytyneen lähes täysin. Hieraisin huokaisten kipeää niskaani ja vilkaisin poikaa.
"Muistatko sä mitään?" kysyin. Joko olisimme kumpikin samassa veneessä, tai sitten kysymykseni saattaisi vaikuttaa hieman oudolta, mutta en välittänyt. Halusin vain vastauksia.

Nimi: Tiuhtipuhelin

27.09.2018 14:26
Owen Koch

Suuni kaartui huvittuneeseen virneeseen miehen kumartuessa katsomaan laatikkoon. Tämän ilme tosiaan oli näkemisen arvoinen, ja vielä huvittavampaa oli, kun hän turhautuneena viskasi yhden tiileistä huoneen nurkkaan. Tämä taisi oikeasti luulla, että pilailin hänen kustannuksellaan.
Nousin seisomaan ja kipaisin hakemaan toisen heittämän tiilen takaisin, istahtaen sitten laatikon viereen ja katsoen toista virnistäen.
Mies oli tajunnut jujun ja alkoi nostella tiiliskiviä syrjään. Niiden alta paljastui säilykeruokatölkkejä, joista mies otti yhden kouraansa. Hän katsahti minuun ja hymähti.
"Aika ovelaa, vai mitä?" virnistin ja katsoin käsissäni ollutta tiilenmurikkaa. Siitä oli murentunut kaksi kulmaa, luultavasti kosteuden takia. "Äläkä paisko näitä."

Nimi: Akit4

26.09.2018 21:41
Cameron Jenkins

Annoin pojan avata lattialle laskemani laatikon ja katselin itse vierestä odottaen, mitä sen sisältä paljastuisi. Luultavasti varmaan jotain syötävää, kun siitähän meillä oli ollut puhe ennen laatikon hakemista. Tosin, mikä ruoka muka painaisi niin paljon?
Pahvin siirtyessä edestä paljastaen laatikon sisällön kohautin aavistuksen kulmiani. Tiiliskiviä. Kyyristyin laatikolle nappaten yhden niistä käteeni ja käänsin epäuskoisen katseeni poikaan.
"Ootko sä tosissas?" tuhahdin nakatessani käteeni ottamani tiilen jonnekin huoneen hämärään. Jos tämä oli pennun mielestä hauskaa, minua ei ainakaan naurattanut. Olemukseni ei kuitenkaan ollut niinkään uhkaava tai aggressiivinen, pikemminkin vain turhautunut.
Päästin suustani uudemman huokaisun hieraistessani kasvojani, jonka jälkeen katseeni siirtyi epäuskoisena pojan kautta takaisin pahvilaatikkoon ja sen sisältöön. Tämänkertainen vilkaisu laatikkoa kohti sai kuitenkin kulmani kurtistumaan. Hetkinen. Ehkä jätkällä oli sittenkin ollut ihan oikea syykin raahata laatikko varastosta.
Tulin nimittäin huomanneeksi jotakin pilkottavan tiilien seassa, minkä takia aloin siirtää niitä edestä nähdäkseni, mitä siellä oli. Nappasin ensimmäisen käteeni sattuvan muonatölkin, jonka jälkeen katsahdin poikaa hymähtäen. Ihan fiksu piilo.
"Vai että tällasta...", totesin. Ehkei hän ollutkaan ihan niin hyödytön ja avuton, kuin ensivaikutelma oli antanut ymmärtää.

Nimi: Tiuhtipuhelin

26.09.2018 16:44
Owen Koch

Toisen huokaisu sai minut aavistuksen nolostumaan, mutta kunhan hän näkisi mitä laatikossa oli niin ehkä hän ymmärtäisi miksi en mielelläni sitä kanniskellut. Mies kuitenkin tarjosi apuaan ja otti laatikon kokonaan itselleen. Irvistin toiselle tämän vinkatessa enemmästä treenaamisesta ja seurasin tätä lampun luo. Mies sai laatikon kantamisen näyttämään helpolta, mikä sai minut ajattelemaan että ehkä toinen vain pullisteli. Minkäs minä omalle pienuudelleni mahdoin.
Kun laatikko oli saatu lattialle kumarruin avaamaan sen kantta. Olin kiinnittänyt pari huonosti liimautuvaa, likaista teipin pätkää taittuvien kansien kiinnikkeeksi ja sain ne nopeasti kiskottua pois. Taitoin pahvit pois ja loin vilkaisun mieheen.
Halusin nähdä tämän reaktion, kun laatikosta paljastui päällekkäin kasattuja tiiliskiviä. Ruoka tietysti oli niiden alla piilossa, koska en halunnut kenenkään löytävän niitä.

Nimi: Akit4

26.09.2018 15:31
Cameron Jenkins

Lähes välittömästi kysymykseni jälkeen poika käski odottaa hänen itsensä suunnatessa toiselle huoneelle. Nostin käteni kevyeen puuskaan ja malehdin pojan perässä ehkä pienen uteliaisuuden houkuttelemana, pidättäytyen kuitenkin taka-alalla pojan tiirikoidessa oven auki ja mennessä sisään. Hymähdin itsekseni laittaessani hänen tiirikointitaitonsa merkille. Ei ihan kuka tahansa osannut tuollaista tehdä.
Nojasin kehoni seinään odotellessani nuorukaista, joka lopulta saapui takaisin suuren pahvilaatikon kera. Katselin häntä ja laatikkoa arvioiden, kunnes lopulta kuulin pojan avunpyynnön. Miten yllättävää. Kieltämättä olinkin jo epäillyt, saisiko hän todella kannettua laatikon yksinään. Ilmeisesti ei.
Työnsin kehoni irti seinästä huokaisten ja otin laatikon otteeseeni napaten sen pojan sylistä. Kieltämättä se oli hieman raskas, mutta toisin kuin nuorukainen, minä saisin kyllä kannettua sen. Vilkaisin laatikkoa pikaisesti, jonka jälkeen silmäni kävivät vielä jätkän puolessa.
"Treeniä, pentu. Treeniä", vinkkasin kuivasti hymähtäen ja käännyin ympäri kantaakseni laatikon pojan aiemmin sytyttämän valon luo tutkiakseni sen sisältöä tarkemmin.

Nimi: Tiuhtipuhelin

26.09.2018 11:41
Owen Koch

Vastaus oli toisen mieleen, tämän nyökätessä tyytyväinen ilme kasvoillaan. Toinen osasi siis näyttää muutakin kuin nyrpeää naamaa ja ajattelin, että ehkä oma hyväntuulisuuteni voisi tarttua vähitellen myös toiseen. Siten olisi myös helpompi saada ystäviä, tai liittolaisia ottaen huomioon minkälaisessa paikassa oltiin.
Miehen kysymys ruuasta sai ilmeeni kirkastumaan.
"Odota!" hihkaisin ja poistuin ripein askelin toisen seurasta vasemmassa suunnassa olevaan lukittuun huoneeseen.
En toistaiseksi ollut löytänyt avainta, joten jouduin käyttämään löytämääni rautalangan pätkää tiirikointiin. Aluksi olin ihan surkea siinä, mutta nykyään osasin sekä avata että lukita sillä oven.
Kun ovi lopulta aukesi siirryin pieneen, varastomaiseen tilaan ja astelin tottuneesti peräseinällä olevalle kaapistolle. Ovi jumitti tapansa mukaan, ja jouduin potkaisemaan sitä ennen kuin se antoi periksi. Kumarruin noukkimaan alimmalta hyllyltä ruskean pahvilaatikon, joka tuntui raskaalta heiveröisillä käsilläni. Nousin ylös ja laahustin pois hämärästä komerosta miehen luo.
Laatikko oli sen verran iso etten juurikaan nähnyt sen takaa mitään, ja pysähdyin toisen eteen varoen kuitenkin törmäämistä häneen.
"Autatko hiukan?" kysyin, kun laatikon paino alkoi tuntua raskaalta. En kanniskellut laattikkoa koskaan, enkä edes ajatellut sen painavan niin paljon.

Nimi: Akit4

25.09.2018 17:06
Cameron Jenkins

Nyökkäsin tyytyväisenä kuullessani talossa olevan vielä ainakin yksi asutettavaksi sopiva huone. Portaiden puutteen takia en alkaisi kiipeilemään yläkertaan ilman pakottavaa tarvetta, mutta enköhän minä kelpuuttaisi täällä alakerrassa olevan huoneenkin.
"Selvä", totesin vetäessäni käteni haroen hiusteni läpi ja tarkastelin nurkkaan kerättyjä tavaroita hieman tarkemmin harmahtavilla sielunpeileilläni.
"Entä mikä on ruokatilanne?"
Katseeni kääntyi kohdaten jälleen pyöreähköt kasvot. Oletin pojan tutkineen taloa jo ainakin jonkin verran, joten mikäli täällä olisi ollut jotain syömäkelpoista, hän olisi varmaan jo löytänyt sen. Minulla sen sijaan ei ollut vielä mitään, eikä yön pimeässä ollut järkevää lähteä etsimäänkään. En muistanut yhtään, milloin olin viimeksi syönyt, mutta jos yhtään kehoni tuntemuksia oikein tulkitsin, pystyin päättelemään siitä olleen jo jonkin aikaa.

Nimi: Tiuhtipuhelin

25.09.2018 16:09
Ricky Hyde

Noahiksi osoittautunut poika vastasi kysymykseeni hyisellä äänensävyllä, mikä sai nyrkkini puristumaan kiinni. Kehtasikin sen jälkeen, mitä oli tehnyt.
Katseeni harhaili jokaiseen vuorotellen, mutta pysähtyi lopulta maassa makaavaan, elottomaan tyttöön. Toinen, tätä elvyttänyt tyttö oli kovan suorituksensa jälkeen luovuttanut ja jäänyt kyyhöttämään vierelle. Tunnelma oli aika ankea kaikinpuolin.
Minä en vieläkään oikein tiennyt mitä olisi pitänyt tehdä, inhosin tavallaan koko tilannetta. Casper kuitenkin havahtui tuijotuksestaan ja lähti hitaan rauhallisesti Finniä kohti. Tämä sanoi toiselle jotain, jonka jälkeen molemmat jatkoivat kävelyä samaan suuntaan.
En seurannut heitä, vaan menin sen sijaan sen tytön luo, joka suri ystäväänsä. Ei tosin ollut minun tapaistani toimia niin, mutta koin sen sillä hetkellä aiheelliseksi.
"Kaikki ok?" kysyin, vaikka tiesinkin että kysymykseni oli ihan helvetin typerä.
Tietenkään toisella ei ollut kaikki ok, tämän kaverihan juuri kuoli. Mutta en keksinyt mitään järkevämpää, joten osoitin myötätuntoa omalla tavallani; istahdin alas ihan vain ollakseni toisen seurana, enkä sanonut mitään.

Owen Koch

Mies asteli huoneessa silmäillen sitä, mitä siellä oli. Tämän ilme kertoi etukäteen, että paikka kelpasi. Mies totesi saman myös sanoin, ja se teki minut tyytyväiseksi. En minäkään ihan hyödytön ollut.
Seuraavaksi toinen huomasi nurkkaukseni, ja nyökkäsin tämän kysymykselle.
"Nukun lähinnä", sanoin. Toinen kysymys sai minut naurahtamaan huvittuneesti.
"Portaita ei oo, joten yläkertaan on hankala päästä. Alakerrassa on pari huonetta tän lisäks, mut toisessa on kosteusvaurio", selitin. "Mut toinen on ihan asumiskelpoinen."
Tajusin tietysti miehen kysynneen asiaa siksi, koska tuskin hän minun kanssani halusi nukkua. Kuten en minäkään hänen.

Thomas Baker

Hämärässä huhuillut henkilö löysi lopulta luoksemme, ja osoittautui minua muutaman sentin lyhyemmäksi nuorukaiseksi. Tämän "kiitos" nostatti hymyn niin minun kuin Milanankin kasvoille.
"Ole hyvä vain", sanoin kevyesti virnistäen. Mitäpä muutakaan siihen olisi voinut vastata.
Olin suunnitellut kysyväni toiselta paikasta jossa olimme, mutta päädyin tulokseen, ettei tämäkään tainnut tietää. Tuskin hän muuten olisi haahuillut ja huhuillut, jos tuntisi paikan.
"Ootko sä ollut täällä pitkään?" kysyin hieman päätäni kallistaen.

 

©2018 ғʀᴇᴍᴏɴᴛᴇ - suntuubi.com