Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

Peli

 

Noudatetaan sääntöjä sekä hyviä tapoja ;)

tekeminen

*Ajatukset*

"Puhe"

 

 

 1  2  3  4  > [ Kirjoita ]

Nimi: Evelina

17.09.2018 14:09
Milana Miller

Thomas kehotti odottamaan paikoillamme, jotta huhuilija voisi löytää tiensä luoksemme. Seisoin jännityksen ja innostuksen sekaisissa tunnelmissa samalla kun Thomas huusi ohjeistusta toiselle. Lopulta tummahiuksinen ja pitkähkö poika käveli esiin hämäryydestä, ja yllätyksenä hän kiitti meitä päästessään luoksemme. En keksinyt mitään sanottavaa, vaan loin lempeän ja myötätuntoisen hymyn sekä katseen poikaa kohden.

Nimi: Helena

14.09.2018 15:08
Logan Reed

Nuorimies kavahti hieman paikoillaan, kun ensimmäinen, tytön ääni kuului. Huomaamattaan Logan oli hieman jännittynyt odottaessaan vastausta huhuilulleen. Hän oli myös hieman epäillyt, oliko häntä edes kuultu, milloin vastaus oli tullut pienenä yllätyksenä.
Ketään ei näkynyt, hämäryys osasi maalata maiseman vaikeasti nähtäväksi. Toinen kutsu, tällä kertaa miespuolinen ääni, sai kuitenkin Loganin katseen tarkentumaan suuntaan, mistä kumpikin ääni oli tullut. Hetken katseen tarkentamisen jälkeen Logan erotti kahden henkilön ääriviivat juuri ja juuri, minkä seurauksena hän alkoi taas ottamaan askelia eteenpäin varoen kuitenkin parhaansa mukaan, mihin astui.
Saapuessaan tytön ja pojan luokse Logan tarkensi katseensa parhaansa mukaan kaksikkoon. Hän ei tunnistanut näistä kumpaakaan, mistä hän ei kylläkään yllättynyt.
"Kiitos", sanat tulivat suusta ennen kuin poika ehti sen tarkemmin miettiä, mitä ensimmäiseksi sanoisi. Kiitos saattoi olla vähän kummallinen siinä tilanteessa, koska Logan ei ollut itsekään varma siitä, mistä edes kiitti. No, kaipa se voisi mennä kiitokseksi siitä, että toiset olivat auttaneet hänet luokseen vastaamalla hänen huhuiluuns.

Nimi: Akit4

14.09.2018 13:11
Cameron Jenkins

Hymähdin pojan pyytäessä, että luottaisin häneen. Ei kai minulla tainnut olla vaihtoehtoja, ellen sitten haluaisi kuluttaa aikaani etsiäkseni yksin sopivan majapaikan. Nopeampaa se kävisi näin, ainakin toivottavasti.
Mitään sanomatta jatkoinkin askeliani yhdessä nuoremman kanssa, kunnes hetken kuluttua saavuimme rakennuksen luo, jonka ovella näin voitonriemun pojan kasvoilla. Olimme ilmeisesti perillä.

Astelin pojan perässä sisään vilkuillen hämärää huonetta. Näin huonekalujen tummia siluetteja, ja pöly kutitteli nenääni haistaessani ummehtuneen hajun. Sitten paikka valaistui hieman, kiitos pojalla olleen öljylampun, jolloin kykenin hahmottamaan huoneen paremmin suunnatessani peremmälle. Nihkeä pöly tarttui käteeni kuljettaessani sitä hetken pitkin pöydän likaista pintaa. Hymähdin.
"Eipä täällä taida parempaakaan olla", veikkasin, kun poika varmisti, kelpasiko rakennus asuinsijaksi. Pakkohan sen oli siis kelvata, vaikkei asunto kovin kummoisessa kunnossa ollut.
Se herätti jälleen mieleeni kysymyksen siitä, minne olin oikein päätynyt.

Jalkani pysähtyivät seisomaan nuoren vierelle ja vilkaisin nurkkaan kerättyjä tavaroita.
"Siinäkö sä asustelet? Missä kunnossa muut huoneet sit on?" kysyin kuin ohimennen pojalta pyyhkiessäni pölyä kädestäni. Mikäli talon kunto sen sallisi, muuttaisin itse johonkin toiseen huoneeseen. Saisinpa edes hieman omaa rauhaa, kunnes pääsisin painumaan hiiteen koko tästä kaupungin kuvatuksesta.

Nimi: crystals@phone

13.09.2018 15:42
Jonathan Clark

Nemesis kertoi olleensa kuvun alla kaksi viikkoa. Kaksi pitkää viikkoa paikassa, joka näytti elävän aikaa maailmanlopun jälkeen ja oli suljettuna kaikelta. Olin miettinyt meidän tarkoitusta täällä - oltiinko meidät hylätty ja oliko paikka loppusijoituksemme? Olimmeko epäonnistuneita koekaniineja? Pääsisimmekö koskaan pois? Saisimmeko muistimme takaisin? Minulla oli monta kysymystä, joihin en koskaan saisi vastausta.

”Oon ollu jo pari kuukautta”, vastasin hymähtäen ja vilkaisin Nemesistä. Asfalttinen autotie tuntui mukavalta kävelyalustalta verrattuna epätasaiseen metsään. Naisen kävelykin näytti muuttuneen varmemmaksi(?).

Nimi: Soft

12.09.2018 21:27
Nemesis

Jonathan pysyi hiljaisena ja yritin tulkita tämän ajatuksia hänen kasvoilta tuloksetta. En osannut sanoa oliko mies tyrmistynyt sanoistani hiljaiseksi vai pitkikö hän vaitonaista mietiskely taukoa, odotin kuitenkin vastausta kärsivällisesti kevyt hymy huulillani. Jonathan piti katseensa silmissäni liu'uttaen sen sitten hetkeksi alemaksi peittelemättä, ennenkuin myöntyi pyyntööni.
"Hyvä päätös", totesin ohi mennen, kun Jonathan ohjasi minut kohti kaupunkia. Pysyin vaitonaisenä, lähinnä keskittyäkseni metsästä pois räpimiseen korkokengilläni. Vaikka korko-osa olikin paksu ja kuvioitu, piti minun löytää oikeat paikat askeleilleni ellen halunnut näyttää kömpelöltä.
"Mä oon ollu täällä ehkä noin 2 viikkoa", huikkasin kun pääsimme kaupungin reunaan(?) varmemmille vesille, ainakin jalkojeni suhteen.

Nimi: planeetta

12.09.2018 14:49
Opal Prior

Kehoni väsyi. Painallus toisensa jälkeen kävi heikommaksi. En luovuttanut kuitenkaan. Tiesin täsmälleen, miten paljon tämä paransi hänen selviytymismahdollisuuksiaan. Mitään ei kuitenkaan tapahtunut. Ei elonmerkkejä.
Näin nuoren miehen silmäkulmastani. Hän tarttui Ravenin ranteeseen, joka ei pannut millään tavalla vastaan. Toinen teki saman, kuin minäkin olin aiemmin. Tiesin, mikä oli tulos, kun näin miten hän irrotti otteensa kädestä ja se tömähti takaisin maahan.
"Mitä sinä muka tiedät" ääneni oli käheä, tuskin kuiskausta kovempi. Sanoistani huolimatta, annoin periksi ja liu'uin kauemmaksi. Katse tyhjänä jäin tuijottamaan Ravenia, joka oli levollisen näköinen. En enää tiennyt mitä tehdä, joten jäin siihen istumaan, kiertäen käteni jalkojeni ympärilleni ja nojaten leukaani polveeni.

Casper Thorne

Kaikki olivat paikoillaan. Rickyn ääni särki hiljaisuuden, joka oli laskeutunut syvälle välillemme. Minulle tarkoitetut sanat, mutta minulla ei ollut aikomustakaan vastata. Tuntui, kun en edes tietäisi enää, miten puhua. Noah vastasi omasta puolestaan. Epäuskoinen katseeni pysyi hänessä. Minulla ei ollut aavistustakaan siitä, mitä hän tunsi ja osa minusta kuiskikin hirveyksiä korvaani. Kuinka hän luultavasti nautti siitä, kuinka hän halusi satuttaa muita. Kuinka hän oli tappanut useita muita ennen tätä. Osa minusta taisteli sitä vastaan, kuinka kukaan voisi nauttia sellaisesta, varsinkaan Noah, joka oli ollut suloinen ja sympaattinen pikkupoika. Pahinta oli, etten tiennyt kumpi ääni oli oikeassa. Olin niin tottunut tietämään, että tämä oli sietämätöntä.
Lopulta huokaisin hiljaa. Laskin katseeni ja lähdin liikkeelle. Suuntasin kohti Finniä, rauhallisin askelin.
"Mennään." sanoin tälle, pysähtyen hetkeksi, antaen katseeni viipyä tytön ruumiissa. Haistoin kuoleman ja se haju oli jotain, mitä en kestäisi kauaa.

Nimi: Tiuhti

11.09.2018 22:25
Thomas Baker

Kuljimme Milanan kanssa vaitonaisina eteenpäin, minä hyräillen mitä milloinkin ja tyttö omissa ajatuksissaan. Hiljaisuus välillämme ei kuitenkaan tuntunut mitenkään kiusalliselta, enemmänkin tuttavalliselta – sellaiselta, jolloin mitään sanoja ei tarvita ja silti toisen seurassa on miellyttävä olla.
Yhtäkkiä tyttö kuitenkin pysähtyi, pysäyttäen minutkin ja katsoi minua valppaasti. Tämä oli ihan varmasti kuullut jotain. Ihan pieni hetki kului, kunnes minäkin kuulin sen. Joku huhuili jossain. Milana näytti piristyvän tästä, kuten minäkin, ja huuteli suuntaan josta ääni luultavimmin kuului.
Oli sen verran hämärää, että kauempaa näkyvää liikettä olisi mahdoton nähdä ja siksi ajattelinkin, että meidän tulisi pysyä siinä missä olimme. Näin eksynyt henkilö voisi suunnistaa meidän luo, kuin että harhailisimme ristiin.
”Odotetaan tässä”, sanoin Milanalle hymyillen. ”Eiköhän se löydä tänne.”
Tähyilin itsekin hämärään, johon silmätkin alkoivat vähitellen tottua. Siristin silmiäni hiukan, ihan kuin olisin erottanut jotain. Pian huomasin heikosti piirtyvät ääriviivat – kyseessä taisi olla huhuillut henkilö.
”Hei, tuu tänne!” huusin toiselle, antaen tälle merkin suunnasta.

Owen Koch

Toisen huokaisu kuulosti aavistuksen epätoivoiselta ja epäilinkin, että mies katui lähtemistään mukaani. Mutta mitäs lähti. Pyöritin silmiäni toisen kysymykselle – kehtasikin epäillä. Totta kai minä olin varma, juuri oli toiminut maamerkkinä siitä asti, kun ensimmäisen kerran olin kompastunut siihen.
”Luota vaan muhun”, irvistin ja jatkoin taas taskulampulla tietä valaisten kävelyä.

Kauaa ei tarvinnut katua kuitenkaan tallata, kun pysähdyin saranoiltaan osittain irronneen puuoven eteen. Käännyin vilkaisemaan miestä voitonriemuisena ennen kuin työnsin nitisevää oventapaista auki ja astuin sisälle pölyiseen huoneistoon. Aikoinaan se oli varmasti ollut jonkun varakkaan perheen asuintalo, koska ne huonekalut jotka siellä olivat olivat kuin viktoriaaniselta ajalta. Nyt ne tosin olivat kaikki hämähäkinseittien ja pölypallojen peitossa.
Menin huoneen poikki, nurkkauksessa oli minun soppini, jonne olin kerännyt käyttökelpoisia täkkejä ja vilttejä. Kumarruin sytyttämään löytämäni öljylampun, jolloin huone valaistui paremmin.
”No, kelpaako?” Käännyin takaisin miehen puoleen.

Nimi: crystals@phone

11.09.2018 21:09
Jonathan Clark

Pysyin hiljaisena. En ollut sanaton vaan annoin hiljaisuuden hetken pysyä välillämme. Sen pienen hetken annoin itseni miettiä.

Oletin tajuavani naisen aikeet, ja mitä hän halusi minusta. Pidin silti katseeni vakaana, katselin hänen kylmänvihreitä silmiään ja annoin silmieni kiertää hänen keskivartalollaan, mikä tapahtui osittain tahattomasti.
”Okei”, myönnyin lopulta ja päätyen yhteisymmärrykseen hänen kanssaan. ”Tähän suuntaan”, ohjeistin kaupunkia kohti, jotta voisimme sen reunaa pitkin hivuttautua raunioiden luokse.

Nimi: Soft

11.09.2018 08:23

Finn

Tuntematon nainen oli alkanut elvyttää maassa makaavaa tyttöä, kun saavuin heidän luokseen. kyyristyin maassa makaavan tytön toiselle puolelle, kiinnittämättä alkuun huomiotani ollenkaan elvyttävään naiseen. Uhri oli nuori, ei varmaankaan edes täysi-ikäinen vielä, nostin tytön käden kokeillakseni pulssia. Hetken tunnusteltuani luovutin.
"Ei sitä varmaan kannata enää elvyttää", totesin naiselle viileästi. Ei sillä että olisin ollut joku lääkäri, mutta tälli oli ollut aika kova eikä tyttö ollut vieläkään vironnut. Käänsin sitten katseeni Noahin puoleen, joka vastsi Rickyn kysymykseen puolestamme. Näin Noahin tilalla itseni, kun tapoin oman isäni tarkoituksetta. En tietenkään voinut tietää, oliko Noah halunnut tappaa, mutta hänen nykyinen olemuksensa kieli vahingosta. En kuitenkaan jäänyt lohduttamaan poikaa vaan siirsin katseeni Casperiin, joka seisoi jähmettyneenä aukion reunalla. Mies oli varmasti järkyttynyt ja sokissa, en vain oikein tiennyt miten voisin auttaa, joten pidin turpani kerrankin tukossa, ja jäin seisomaan paikoilleni.

Nimi: Soft

11.09.2018 08:03

Nemesis

Jonathan kieltäytyi, tai no lähinnä kyseenalaisti pyyntöni odotetusti. Hymyilin miehen kysyvälle ilmeelle.
" Mm, sille voi olla montaki syytä, mutta mä haluun sinne lähinnä siks koska oot mielenkiintonen ja hyvännäkönen sun heittoveitsies kanssa, enkä haluu seistä enää tässä", totesin vaihtaen jälleen painoa toiselle jalalle.
"Sitä paitsi se on paljon jännempää jos viet mut sinne", jatkoin vielä hymyillen nyt salaperäisesti, tavallisesta hymystäni poiketen.

Nimi: pixeli

10.09.2018 21:50
Noah Thorne

Olin vain. En ollut ikinä tappanut ketään, ainkaan oman muistini mukaan ja en ainakaan kaikkien edessä. En siis tiennyt mikä olisi paras siirto tässä vaiheessa. Ei ainakaan pois lähteminen, eikä Ravenin ruumiin luo meneminen, sillä siellä oli jo tarpeeksi porukkaa. Katselin hieman surumielisesti kuinka Opal yritti elvyttää likkaa. Mieleni olisi tehnyt mieli sanoa, että ei tuo enää auta, mutta suljin suuni viime hetkellä. Vilkaisin Casperia sivusilmälläni. En pitänyt siitä että hän vain oli paikallaan katse nauliintuneena minuun. Toivoin että edes joku sanoisi tai tekisi jotain katkaistakseen tämän kauhistuttavan hiljaisuuden ja jähmettyneisyyden. Lopetin hetkeksi hengittämisen minulle täysin tuntemattoman pojan aukaistessa suunsa. Nyt voisin puolestaan aukaista omani.
"Hyvä arvaus. Ja vieläpä ihan oikein" totesin viileällä ja hitusen kireällä äänensävyllä ja olin varma että hengitykseni kuului selvästi, sillä se oli aika raskasta. En oikeastaan liikkunut, en edes kääntänyt katsettani Casperiin ja siihen kummajaiseen ja suunikin pidin kiinni. Sisäisesti kumminkin itkin ja kiljuin yrittäessäni sulatella tapahtunutta. Mielessäni pyörähti myös kuvia menneisyydestäni. Filmin tavoin ne pyörivät silmieni edessä. Ne kaikki lukuisat aseet, kiiltävä pintaiset ja pimeys ja se ihana jännitys. Tämän jutun jälkeen Casper tuskin ilahtuisi jos kuulisi minun olleen aseiden salakuljettaja. Siispä päätin olla vaiti koko asiasta niin pitkään kuin vain oli mahdollista.

Nimi: Evelina

10.09.2018 15:54
Milana Miller

Kävelimme katuja lähes täydellisessä hiljaisuudessa, ainut ääni oli kevyt rapsahtelu jalkojemme alla. Pian Thomas alkoi kuitenkin hyräillä. Vilkaisin poikaa hymyillen. Pelkkä hyräilykin kuulosti todella miellyttävältä ja pehmeältä, joten tällä oli pakko olla hyvä lauluääni. Thomasin ääntä kuunnellessa uppouduin jälleen ajatuksieni syövereihin. Tuntui oudosti siltä, kuin ei olisi kuullut laulamista tai musiikkia pitkään aikaan. Tiedä sitten, olinko ollut täällä todella kauan, vai kuvittelinko vain. Pohdintani keskeytyi, kun olin kuulevinani lähettyviltä jotain. Tein äkillisen pysähdyksen, huitaisin kättäni toiselle puolelleni osuen kevyesti Thomasin rintakehään pysäyttäen hänetkin (?), samalla kun sihahdin tämän nimen hampaideni välistä. Katsahdin Thomasiin tarkkaavaisena, kun ääni kuului uudestaan. Edelleen hiljainen, mutta kuitenkin edellistä selkeämpi huudahdus vahvistui ihmisen huhuiluksi. Ilmeeni kirkastui ja käänsin katseeni Thomasista äänen suuntaan.
"Haloo? Onks siellä joku?" vastasin, sillä en kuitenkaan vielä nähnyt ketään.

Nimi: crystals@phone

10.09.2018 15:16
Jonathan Clark

Seurasin Nemesiksen liikehdintää tuon nostaessa laukkunsa maasta, mutta alkaessa korjaamaan mekkonsa asentoa katseeni siirtyi kohteliaisuuden nimissä muualle. Hänen vaatimuksensa sai minut sisäisesti tuhahtamaan ja kohotin kulmiani kysyvästi.
”Miks mä niin tekisin?” kysäisin ristien kädet rinnalleni odottaen tarpeeksi pätevää vastausta tai tarjousta, joka saisikin minut käyttämään asunnollani. Sellaista tuskin olisi.

Nimi: Akit4

10.09.2018 14:37
Cameron Jenkins

Kurtistin kulmiani ja katsoin poikaa hänen naurahtaessaan ja todetessaan, ettei muistanut majapaikkansa sijaintia. Epäusko taisi paistaa katseestani. Miten kukaan pystyi olemaan niin typerä, että unohtaisi majapaikkansa sijainnin? Kai hän ei ollut tosissaan? Tokihan pimeys varmasti vaikutti sen löytämiseen, mutta silti.
"Uskomatonta", tuhahdin itsekseni ja pudistelin päätäni.
Samassa poika humahti alas. Siis alemmas kuin yleensä oli lyhyytensä vuoksi.
Pysäytin askeleeni ja laskin katseeni maan tasolla olevaan poikaan. Ilmeisesti hän oli juuri kompastunut juureen, jota lampullaan osoitti. Hieraisin kasvojani pojan mutistessa jotain itsekseen. Tämä pentuhan oli täysin toivoton!
"Sulla on taskulamppu. Käytä sitä", huokaisin. Se, että lamppu oli päällä, ei riittäisi estämään kompuroimista, jos sitä osoitteli minne sattuun.

Katseeni kohtasi ylös nousevan pojan oman ja kuuntelin, kuinka hän vannoi meidän olevan pian perillä. Nostin käteni rentoon puuskaan.
"Ja sä oot siitä ihan varma?" hymähdin kuivasti kyseenalaistaessani hiljaa mielessä päätöstäni liittyä nuoren seuraan. Toisaalta, eihän se minun vastuullani ollut, jos poika itse mukiloi itseään kömpelyyttään.

Nimi: Helena

10.09.2018 14:05
Logan Reed

Hämärässä tietämättömänä kulkeminen ei ollut sitä, mitä Logan olisi mielellään tehnyt. Nyt ei kuitenkaan ollut oikein muuta vaihtoehtoa, jos hän halusi löytää jonkun paikan, missä levätä. Välillä jalat osuivat johonkin, kun hän kulki jonkinlaista tietä tai katua eteenpäin. Roinaa oli paljon ja kaiken sen hahmottaminen oli miltein mahdotonta, hommaa hankaloitti entisestään se, että hänen päätänsä särki ja myös jalat alkoivat pikkuhiljaa sanoutua irti kaikesta tarpomisesta ja kävelemisestä.
Vasen jalka osui taas johonkin, mutta tällä kertaa se oli kuitenkin pelkkä kivi äänestä ja sen matkasta eteenpäin päätellen. Aikaisemmin hän oli osunut johonkin metalliseen, mikä oli myös sattunut enemmän. Kiven potkaiseminen sai hänet kuitenkin pysähtymään hetkeksi ja tarkastelemaan ympäristöä ties kuinka monetta kertaa sen päivän aikana. Ympärillä oli pelkästään erittäin ränsistyneen näköisiä rakennuksia, mihin sisälle astuminen ei erityisemmin houkuttanut.
Hetken hiljaisuudessa seistessään Logan kuuli jostain vaimeaa hyräilyä. Jonkun hyräilemä kappale tavoitti hänen korvansa ja sai hänet hetkeksi innostumaan, kunnes epäilys nousi pintaan. Voisiko hän vain kuulla omiaan vai oliko jossain lähettyvillä joku?
"Huhuu?" Logan yritti huhuilla, mutta hänen pitkään käyttämätön äänensä ei ollut kovinkaan kantava. Rykäisyn jälkeen hän yritti uudestaan, mutta äänenkäyttäminen jäi edelleen heikoksi. Pitkä hiljaisuus ja juomattomuus selvästi vaikuttivat, mutta jos tuolla joku oli niin toivottavasti hänen äänensä oli edes sen verran kantanut, että tämä hyräillyt henkilö sen kuulisi.

Nimi: Tiuhti

09.09.2018 19:53
Ricky Hyde

Oli hiljaista. Hetkeen kukaan ei tehnyt mitään. Sitten kuului kirkaisu – kauemmas perääntynyt tyttö ryntäsi maassa makaavan kaverinsa luo ja aloitti elvyttämisen. Mitään näkyvää ei kuitenkaan tapahtunut, isku oli ollut sen verran voimakas, että toisen virkoaminen tuntui mahdottomalta. Mutta tyttö ei luovuttanut, tämä paineli toisen rintaa taipumatta lopettamaan.

Seuraavaksi Finn liikkui. Hän suuntasi myös maassa makaavaa hahmoa kohti, ei kuitenkaan yhtä ripeästi. Casper seisoi hievahtamattakaan jaloillaan, tämän katse oli lasittunut poikaan, joka hetki sitten oli ollut sähkön ympäröimä. Purin huultani ja mietin, mitä olisi pitänyt tehdä.
Vahingoittuneen ympärillä oli jo kaksi ihmistä; jätin sen pois laskuista. Mieleni teki myös mennä iskemään kynnet sähköllä riehuneen pojan kurkkuun, mutta en halunnut itselleni samaa kohtaloa. Tai sitten olisin voinut vain poistua paikalta, sitä ei kukaan huomaisi, mutta sitten vaikuttaisin pelkurilta. Ja sitähän minä en ollut.
Hymähdin. Katseeni säilyi kohteessa, jota Casperkin tuijotti.
”Arvaan, että tuo on Noah”, totesin vilkaisematta toiseen.

Owen Koch

Mies tallusti hetken päästä vierelleni, oli hetken aikaa vaiti ja kyseli sitten, minne olimme matkalla. En vastannut heti, yritin keskittyä ympäristöön ja pistää merkille kaikki yksityiskohdat, joiden avulla yleensä suunnistin.
”On mulla”, sanoin hetken päästä ja naurahdin. ”Jos vaan muistaisin missä se on.”
Päivisin sen löytäminen oli helppoa, mutta pimeys muutti maisemia niin paljon, että vaikutti kuin olisi astunut aivan eri maailmaan. Kätevää kuitenkin oli, että löytämäni rakennuksen, jota pidin ”kotinani”, julkisivulle oli maalattu värikkäin sävyin peuran sivuprofiili. Vain jos rakennelmaa lähestyi väärästä suunnasta, saattoi sen ohi helposti kävellä.

Kääntelin lampun valokeilaa eri suuntiin ja tarkistin kaikkien talojen ja hökkeleiden kyljet. En yleensä paljoa katsellut jalkoihini, kuten en silloinkaan, ja kompastuin tuttuun tapaan johonkin maasta kohonneeseen asiaan. Minulle kaatuilu oli tuttua, eikä tämäkään sen kummoisempi ollut. En tömähtänyt maahan mitenkään typerästi, otin käsillä vastaan ja polvi oli ainoa mikä sai kolhun. Suuntasin valon kompastumisen aiheuttajaan ja hymähdin. Maan läpi kasvanut juuri oli monesti nakittanut minut nurin.
”Toi pitää sahata pois..”, mutisin itselleni ja nousin ylös. Hieraisin kasvojani, jolloin poskelleni jäi hieman maasta tarttunutta pölyä, ja vilkaisin uusikkoa.
”Ollaan kohta perillä.”

Nimi: Soft

09.09.2018 19:33
Nemesis

Jonathan ilmoitti asuvansa asunnossa, joka sijaitsi raunioilla. En ollut käynyt ikinä siellä päin, en edes tiennyt että kuvun alla oli rauniot. Siispä hymähdin jälleen hieman leveämmin.
"Kiva,en oo käynykään vielä niillä rauniolla, saat viedä mut sinne nyt", päätin hymähtäen ja käännyin sitten noukkimaan olkalaukkuni maasta. Korjasin mekon v-aukkoa hieman paremmin odottaen että Jonathan sanoisi jotain kieltävää. En kuitenkaan aikonut hyväksyä moista vastausta, joten toisen ainoaksi vaihtoehdoksi jäisi luultavasti myöntyä pyyntööni ennemmin tai myöhemmin.

Nimi: crystals@phone

09.09.2018 17:42
Jonathan Clark

”Joo, mulla on vähä oma taktiikka niihi”, heitin vastakommentin mustikanmetsästykseen ja vilkaisin veistä kädessäni. Hetken pidin katsettani siinä antaen valon leikkiä terällä, kunnes kohotin silmäni takaisin samalle tasalle Nemesiksen kanssa.

Ehkä olisi minunkin korkea aika luoda jonkinlaista tuttavuutta muiden kanssa. Saada jotain ihmiskontaktia aina silloin tällöin. Ehkä hänen kauttaan muistaisin jopa ajasta ennen tätä loukkoa. ”Mulla on kämppä raunoilla”, tokaisin. Hylätty talo oli kaksikerroksinen ja sijaitsi ihan sievällä naapurustolla. Ottaen Fremonten yleiskunnon huomioon olihan se silti hieman ränsistynyt. Minulle tärkeintä oli rauha ja sain olla suurimman osan ajasta itsekseni, mikä kelpasi minulle hyvin.

Nimi: Soft

09.09.2018 16:41

Nemesis

Toinen kertoi nimekseen Jonathan ja annoin hymyni levitä hetkeksi. Miehen ilme oli järkkymättömän neutraali, josta päättelin ettei hän luultavasti väkittänyt sosiaalisista tilanteista, vaikkeivät ne lyhyen keskustelumme aikana näyttänyt erityisemmin vaivaavankaan häntä. Joka tapauksessa miehen ajatuksia ja suhtautumista olivaikea lukea eleettömästä kehosta.
Jonathan kuitenkin kehui nimeäni pienen hymyn kera ja kertoi sen sopivan minulle.
"Kiitos", vastasin lyhyesti, mutta edelleen hymyillen katse viipyen hetken - ehkä 2 sekuntia - miehen harmaissa silmissä, jatkaen sen sitten hänen taakseen metsään, josta tämä oli tullutkin.
"Joten, asutko sä täällä vai metsästätkö mustikoita?" Kysäisin ottaen muutan hajamieliseksi naamioimaani askelta katsellen suppeasti ympärilleni. Jätinmustan olkalakkuni paikoilleen, nokin sen mukaani mikäli tulee kiire jonnekkin.

Nimi: crystals

09.09.2018 15:23
Jonathan Clark

Ohitin hänen tokaisunsa ja seurasin naisen eleitä tämän laskiessa laukkunsa jalkojensa juureen. Kasvojeni ilme oli hievahtamaton seisoessani vakaasti jaloillani. Vilkaisin pikaisesti ympärille, kunnes kuulin hänen esittäytyvän.
”Jonathan”, esittäydyin kohteliaisuuden nimissä. ”Tykkään sun nimestä, pukee sua”, kehuin toisen suupieleni kohoessa pieneen hymyyn. Harvemmin tapasi ihmisiä, jotka oltiin nimetty kreikkalaisten jumalien mukaan.

Nimi: Soft

09.09.2018 10:52
Nemesis

Toinen torjui tarjoukseni, kohautin toisen sanoille olkiani, tumpaten sitten tupakkani puun runkoon. Laskin laukkuni järeiden korkokenkieni juureen pois olaltani, vaikka eihän se kovin painava ollutkaan. Toinen kysyi olinko lähdössä marjastamaan. Miehen ilmeestä oli vaikea tulkita, vitsailiko hän vai kysyikö tosissaan. Veitsen kärjellä toinen osoitti kohti minua, uskoin hänen viittaavan vaatteisiini.
"Älä nyt, tuskin näät ulkonäköönsä panostavia naisia täällä hirveen usein" tokaisin
hymähtäen itsevarmasti. Kieltämättä puketumiseni saattoi herättää huomiota, näytin mitä luultavammin suurkaupungin hienohelmalta, mutta se oli tarkoituksenikin ja olin siitä harvinaisen ylpeä, nin saamastani huimiosta, katseesta ja muusta sellaisesta.
"Noh, mua voi kutsua nimellä Nemesis", esittäydyin sitten miehelle toivoen, että tämä kertoisi minulle oman nimensä.

Nimi: crystals@phone

09.09.2018 00:36
Jonathan Clark

Nainen vaikutti hyväntuuliselta ja pyöräytti silmiään sanomiselle. Hänen toteamisensa sai minut vain kohottamaan kulmiani, sillä vaikkei koskaan saisi aliarvioida ketään, naisen vaatetus ei ollut ihan tappelukunnossa. En siis pistänyt paljon painoarvoa hänen sanoilleen. Toki hyvältähän vaaleaverikkö näytti, ja hän tiesi sen selvästi itsekin.
”En mä, kiitos”, torjuin hänen tarjouksensa nostaen katseeni takaisin toisen silmille. Päänsärkyni alkoi hälvetä, jolloin saatoin keskittää ajatukseni muualle. ”Marjastamaan menossa?” letkautin vaikuttaen tosissani kysymyksen kanssa, kun aikeenani oli vain laskea leikkiä. Veitsellä osoitin - en millään tavalla uhkaavasti kuitenkaan - tytön vaatetusta sekä viitaten sijaintiamme.

Nimi: Soft

08.09.2018 21:18
Nemesis

Toinen käänsi selkänsä minulle, näyttäen tekevän lähtöä. Hän kuitenkin pysähtyi ja kääntyi puoleeni vastaten että mikäli hän olisi halunnut osua minuun, veitsi olisi kaiketi parhaillaan ohimossani, kuin tärähtänyt takanani tönöttävään männtyyn. Pyöräytin silmiäni hyvätyylisesti ja ilmaisin jälleen savuja, puhaltaen ne tahalleen toista kohti.
"Sun onnekses en noussut tänään väärällä jalalla", hymähdin vaihtaen painoa jalalta toiselle. Pidin itse enemmän jousiammunnata, kesti vain aikansa ennenkuin taitoni kehittyisivät tarpeeksi kyetäkseni tekemään moisen itse.

Miehen katse kulki kasvoistani kasiini, tarkemmin ottaen savukkeeseen, kohotin toista kulmaani,
"Haluutko jämät?" kysyin hymyillen viehkeästi ojentaen käärettä mihen suuntaan. Toivuin vielä järkytyksestä, mutta aloin pikkuhiljaa palautumaan omaksi itsekseni, pääasia oli kuitenkin, etten aikonut jättää miestä ihan heti rauhaan.

Nimi: crystals@phone

08.09.2018 19:41
Jonathan Clark

Olin kääntymässä poispäin jatkaakseni veitsien heittelyä, mutta tyrmistynyt äänensävy keskeytti aikeeni. En olisi itsekään ilahtunut, jos olisin hetkeä aikaisemmin joutunut seivästetyksi.
”Jos se ois sulle tarkotettu, se ei ois jääny yritykseksi”, totesin matalasti ja loin katseen naiseen sekä hänen savukkeeseen. Hajun tavoittaessa nenäni tunnistin kääryleen tupakaksi. Tunsin pienen osan itsessäni haluavan ottaa sauhut, mutta jotenkin tiesin, etten välittäisi tehdä niin. Se ei auttaisi päänsärkyihini enkä halunnut koukuttua asioihin näin rajallisessa ympäristössä.

Nimi: Soft

08.09.2018 18:36
Nemesis

Sytytin tupakan, mutta juuri kun olin nostamassa kättäni imaistakseni savua keuhkoihini ja suunittelin jatkavani tylsää retkeäni, jokin kiiltävä vilahti luodin lailla nenäni edestä. Toljotin tyrmistyneenä etten päin ja unohdin hetkeksi näkemäni välkähdyksen. Pian joku lausahti anteeksi pyyntönsä, jolloin käänsin hitaasti päätäni nähden nyt vaaleanharmaat silmät. Mies käveli ohitseni vetäen esineen irti puusta. Tarkkailin toista hetken. Pitkä, nuorekas mies jolla oli tumman ruskeat hiukset ja komeat kasvot. Siirsin katseeni käsiin, jotka pitelivät veistä.
" Yritikö sä heittää mua veitsellä?" kysyin tyrmistyneenä, nostaen tämn jälkeen tupakan huulilleni, olin hieman järkyttynyt, ensimmäinen kaksijalkainen johon törmään ja meinaan saada veitsestä.

 

©2018 ғʀᴇᴍᴏɴᴛᴇ - suntuubi.com