Suntuubi-palvelussa käytetään evästeitä. Palvelua käyttämällä hyväksyt evästeiden käytön. Lue lisää. OK

 

Info

 

Yleisesti

  • Eletään vuotta 2030
  • Pelataan nuorisovangeilla
  • Mutantteja
  • sijoittuu kuvun alle hylättyyn kaupunkiin
  • Ihmiskoe

 

Tosiaan pääpiirteittäin Fremonte on kaupunki, joka on tahallisesti laitettu kuvun alle Sant-X nimisen miljoonayrityksen toimesta. Yritys tettää seerumillaan ihmiskokeita ja "inhimillisistä syistä" kokeeseen osallistuu hyväkuntoiset nuorisovangit, eikä nomaarit Amerikan kansalaiset. Pelattavaien ikä haarukka on siis  15-25 vuotiaat.

Seerumi, jota Sant-X testaa luo ihmiskehossa nopean mutaation. Mutaatio tarkoittaa muutosta ihmisen geenirakenteessa, jonka seurauksena hän saa yliluonnollisia kykyjä, kuten esimerkiksi näkymättömyys, elementin hallinta, lentäminen tai aistiyliherkkyys. Saat päättää itse omalle hahmollesi mutaation, vältä kuitenkin muiden matkimista.

Jotta mutatoituneet nuorisorikolliset eivät pakenisi, on heille pitänyt kehittääaivan oma vankilansa. Sant-X kehitti materiaalin, jota on melkein mahdotonta tuhota. Tästä materiaalista yritys rakensi suuren, noin kolme kilometriä korkean ja 50 kilometriä leveän kuvun, joka jatkuu kymmeniä metrejä maan alla. Vangit haluttiin sijoittaa kaupunkiin, jotta heidän selviytymiskykyjään ja elintoimintojaan voitaisiin tarkkailla ääritilanteissa. Jokaisella hahmolla on huomaamaton siru niskassa ihon alla, joka tarkkailee tämän elintoimintoja. Vanki voi yrittää poistattaa sen, mikäli tajuaa sirun olemassa olon pienestä arvesta, mutta sen poistattaminen on kivuliasta selkäytimeen kytkettyjen johtojen takia.

Kaiken tämän Sant-X järjestää ihmiskokeen verukkeella. Testissä olevan seerumin olisi valmistuttuaan tarkoitus teettää yritykselle huippusotilaita, joita tämä voisi myydä ja valmistaa ostajan tarpeitten mukaan. Yrityksen tiedemiehet yrittävät keksiä keinoa, jonka avulla mutaatiota voitaisiin hallita ja pystyttäisiin tuottamaan ja antamaan ihmiselle tai kloonille tietyt kyvyt ja taidot.

 

Kartta || Peli alueet:

  • Keskusta
  • Esikaupunki
  • Asuinalueet
  • Rauniot
  • Lehtimetsä
  • Havumetsä
  • Niitty
  • pellot

 

Kaupunki jossa pelaaminen tapahtuu on hylätty kymmeniä vuosia sitten kaasuhyökkäyksen tähden, ja siltä se myös näyttää. Taloja ei ole kunnostettu koetta varten, eikä autoja, kaatuneita katutolppia, talojen osia tai muuta roinaa ole siivottu pois. Kuvun alta ei saa yhteyttä muuhun maailmaan maailmaan, joten toimiva tietotekniikkakin on jätetty nuorien löydettäväksi. 

Fremonte on kohtalaisen pieni kaupungiksi, mutta kupu on kooltaan isompi noin. 50 km kuvun reunalta toiselle. Kuvun alla on siis kaupungin lisäksi metsää ja jokia, pikku teitä sekä pieniä farmeja peltoineen.

Sää Fremontessa on värsin lämpöinen. Kesäisin lämpötila voi noustä jopa 30 asteeseen, ja niin sanottuna talvena lämpötilä on n. 10 asteen luokkaa kovien tuulien ja vesitateiden kera. Joskus talvisin saattaa sataa lunta, mutta se on harvinaista.

 

Keskusta

Fremonten keskusta on resurssirikkain alue, sillä Sant-X toimittaa sinne ruokaa ja varusteita. Keskustassa sijaitsee myös sinne teetetty tekojärvi, josta saa puhdasta vettä. Järven lähettyvillä tönöttää kauppakeskus Hero, jonne varusteet ja ruoka usein toimitetaan. Kauppakeskuksen liikkeistä löytyy runsaasti varusteita, vaatteita, sekä joitain luksustuotteita. Lähellä sijaitsevasta sairaalasta puolestaan löytyy ensiapuvälineitä ja joitakin lääkkeitä.

Näiden lisäksi keskustasta löytyy runsaasti kerrostaloasuntoja sekä kauppakatuja, joista saattaa löytää muita resursseja ja käyttötavaraa.

 

Esikaupunki & asuinalueet

Nämä alueet ovat usen rauhallista aluetta, jossa useimmat hahmoista esimerkiksi asuu. Resursseja on toki vähemmän, eikä ruokaa löydy näiltä alueilta juuri ollenkaan, mutta varakkaista omakotitaloista esikaupungissa saattaa löytyä erinlaisia luksustuotteita ja käyttökelpoista tavaraa.

 

Rauniot

Rauniot sijaitsevat Fremonten pohjoispuolella ja se on pieni pala kaupungista, joka on romahtanut täysin maan tasalle. Alueelta ei oletettavasti löydy muuta kuin rakentamiseen soveltuvaa materiaalia ja rikkoutuneita tavaroita, mutta harjoitteluun rauniot sopivat täydellisesti. Siellä voi ottaa selvää omista kyvyistään tai harjoitella ketteryyttä ja kyvyn hallintaa.

 

Metsät

Fremontessa on kaksi metsää: Lehti- ja havumetsä. Kummatkin ovat melko pieniä, mutta kuvun reunalla voi nähdä miten metsät jatkuvat toisella puolella silmänkantamattomiin.

Lehtimetsä on harvaa ja lintujen asuttamaan aluetta, jossa kuvun alle jääneet eläimet eivä oikein viihdy. Lehtimetsä on sekalaista, ja sieltä löytyy monen näköistä lenhtipuuta.

Havumetsä puolestaan koostuu tiheästi kasvaneistä kuusista ja männyistä. Metsässä asuu oravia, kettuja ja jotkut huhuavat, että siellä asuisi ahmaa suurempiakin petoeläimiä.

 

 

Yleisesti

  • Vesijohdot toimivat, sähkö ei
  • Ei valuuttaa
  • Ei lakia
  • Vangit eivät muista menneisyyttään
  • Normaalin elämän eläminen vaikeaa

 

Fremontessa elämä on varsin karua, sillä melkein kaikki sivistys on poissa, ja jäljelle on jäänyt vain likainen juokseva vesi, joka tarkoittaa sitä että vessat, hanat ja suihkut toimivat. Vesi on kuitenkin niin likaista, ettei sitä kannata juoda. Sähköä Fremontessa ei ole ellei joku löydä silloin tällöin generaattoria, joka kattaa korkeintaan muutamien päivien sähköt.

Koska sivistys on hävinnyt kuvun alta, ei kaupungissa ole juuri liiketoimintaa. Valuutta on kadonnut kokonaan ja ainoa tapa tehdä kauppaa on luonnollisesti vaihtokauppa.

Tällä hetkellä Fremontessa laki ei päde, mikä tarkoittaa käytännössä sitä että löytäja saa pitää ja omaisuudellaan saa tehdä mitä haluaa. Henkirikoksistakaan, kuten esim. raiskaus, murha, pahoinpitely yms. ei voida tällöin antaa rangaistusta.

Sant-X on kapinointia vähentääkseen poistanut suurimman osan vankien muistista. Hahmo muistaa usein oman nimensä ja tuomionsa sekä muutamia tärkeitä ydin muistoja tai henkilöitä.

Normaalia elämää on vaikea elää kaupungissa, jossa ei ole töitä, sukulaisia tai ylipäätään kunnon sivistystä. Ihmiset toki voivat perustaa perheitä ja yrittää elää mahdollisimman rauhallista ja normaalia elämää, mutta tämä voi olla vaikeaa, mikäli joutuu kokoajan elämään pelon ja kaaoksen keskellä.

 

 

Nimi

ikä

skp

pelaaja

Isabella Samantha Stanton 19 nainen Planeetta
Opal Ilsa Prior 20 nainen Planeetta
Mailis Hermen 17 nainen Soft
Blair Colton 17 nainen Planeetta
Milana Miller 19 nainen Evelina
Casper Elijah Thorne 18 mies Planeetta
Finn 19 mies Soft
Nathany Breedhols 16 mies Pixeli
Noah Thorne 16 mies Pixeli
Ricky Hyde 17 mies Tiuhti
Christian Auqust Caruso 19 mies Soft
Owen Koch 15 mies Tiuhti
Logan Reed 17 mies Helena
Thomas Baker 20 mies Tiuhti
Cameron Carter Jenkins 21 mies Akit4
       

 

 

Jos olet lukenut kaikki aikaisemmat osiot ja olet sitä mieltä, että haluat liittyä sekalaiseen sakkiimme niin antaa palaa! 

Lomakkeeseen ja sääntöihin pääset painamalla alla olevaa nappia!

 

 

©2019 ғʀᴇᴍᴏɴᴛᴇ - suntuubi.com